Näkymättömät – Nuorten digitarinat -hanke (2015–2018) on päättymäisillään. Hankkeessa tuotetussa Topit-käsikirjassa (www.kerrotarina.fi) ovat tarjolla ne menetelmät ja oivallukset, joita hankkeessa on tehty.  Mitä hanke onkaan tuonut esiin?

Itsensä ilmaiseminen, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen voimaannuttaa

Hankkeen työpajoissa näkyville on tullut nuorten voimaantuminen, se miten itselle entuudestaan tuntemattomien ilmaisukeinojen käyttö omien havaintojen ja elämysten ilmaisemiseksi tuottaa tunteen pystyvyydestä: Minäkin osaan, pystyn ja onnistun! Nuorten digitarinoissa ja muissakin kertomuksissa välittyvät kokemukset siitä, millaista on elää tämän päivän Suomessa. Välittyy myös se, miten on mahdollista löytää merkityksiä elämälle hyvinkin erilaisissa olosuhteissa.

Nuoret ovat työskennelleet työpajoissa, joissa ilmaiseminen ja esille tulemiseen suostumisen lisäksi olennaista on ollut katseleminen ja kuunteleminen. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemukset ovat olennainen osa voimaantumista. Nuorten digitarinoita on jaettu nuorten itsensä niin halutessa myös laajemmin, YouTubessa, ks. Näkymättömät – Nuorten digitarinat esimerkiksi Vilman digitarina (https://www.youtube.com/watch?v=teEUZDOWKr4). Tarinat vaikuttavat työpajojen ulkopuolellakin.

Vuorovaikutus vaatii kykyä kyseenalaistaa tottuja tapoja

Entä mitä tämä hanke on näyttänyt minulle digitarinatyöpajojen kouluttajana ja ohjaajana? Siitä huolimatta, että olen toiminut suomen kielen ja viestinnän opettajana niin sosiaalialan kuin taidealojen koulutuksessa yhteensä yli 25 vuotta, hanke avasi silmäni sille, miten vaativaa työpajaohjaus on. Monesti ihan tavalliset ammatilliseen kommunikaatioon liittyvät käytänteet osaltaan ohjaavat esimerkiksi juuri nuoria marginaaliin.

Etenkin juuri syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kanssa tarvitaan kykyä tulkita ja toimia vuorovaikutustilanteissa niin, että kaikille osallistujille on tarjolla mahdollisuuksia tehdä valintoja, olla omassa elämässään merkittävä vallankäyttäjä ja toimija. Tarvitaan kykyä kyseenalaistaa luonnollisiksi muodostuneita tapoja kommunikoida ja toimia ihmisten kanssa. On osattava toimia toisin kuin on totuttu, niin että tasa-arvoinen dialogi on mahdollinen siitäkin huolimatta, että esimerkiksi työpajoihin ja ammatillisiin vuorovaikutustilanteisiin liittyy sellaisia hierarkkisia valta-asetelmia, joille ei oikeastaan voi mitään. Työpajoissa, joissa sovelletaan taide- ja medialähtöisiä menetelmiä, tällaiseen dialogiseen työskentelyyn tarjoutuu mahdollisuus.

Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä ja verkostoja

Yksi asia, mikä nousi esiin heti hankkeen alkuvaiheissa, oli se, että etenkin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ihmisten tavoittamiseen tarvitaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä. Ensimmäisiä hankkeessa vastattavia kysymyksiä oli se, miten kirjastossa voitaisiin tavoittaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret. Selvää oli, että ilmoitus kirjaston seinällä, nettisivuilla tai Facebookissa tuskin tuottaisi tulosta.

Parhaiten kysymykseen pystyivät vastaamaan esimerkiksi nuorten ja perheiden asioiden parissa toimivat järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat. Turun alueella tehtiin yhteistyötä esimerkiksi Kota ry:n (www.kota.fi) ja Pajamestareiden (ks. www.pajamestarit.fi) kanssa.

Eri alojen asiantuntijoiden näkökulmat ja osaamispääoma ovat tarpeen kommunikoitaessa nuorten kanssa. Jos nuorella on useita ikäviä kokemuksia siitä, miten on tullut ohitetuksi tai torjutuksi, uusia turhautumisia ei välttämättä jaksa enää kovin montaa lisää. Työpajaohjaajalta se edellyttää taustatietoja jo työpajaa valmisteltaessa, ymmärrystä ottaa nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun mutta myös kykyä tunnistaa tarve suunnitelmien muuttamiseen, kykyä soveltaa menetelmiä ja kommunikointitapoja pikaisesti työpajan edetessä osallistujien tarpeen mukaan. Työpajaohjaajalla on erityinen vastuu siitä, että nuorella on todellinen mahdollisuus tuoda oma näkemyksensä esiin.

Elossa Näkymättömät-hankkeen jälkeen: www.kerrotarina.fi

Näkymättömät – nuorten digitarinat ‑hanke jää elämään verkkovälitteisesti: Topit-käsikirjan (www.kerrotarina.fi)  ideoita toteuttavat jatkossa muut kuin hankkeessa toimineet ihmiset. Toivottavasti niin kirjastojen henkilöstö kuin muutkin nuorten kanssa työtään tekevät löytävät Topit-käsikirjan ja sen sisällöille käyttöä.

Näkymättömät – Nuorten digitarinat ‑hanketta ja sen menetelmiä Hampurissa marraskuussa 2017 Carpe-yhteistyöverkoston (ks. https://husite.nl/carpenetwork/)  konferenssissa esitellessäni kohtasin bioanalytiikan opettajia niin Suomen Turusta kuin Englannin Manchesterista – sekä kiinnostuksen soveltaa menetelmiä korkeakouluopintoihin. Työelämä tuntuu olevan kiihtyvässä liikkeessä: Työnkuvat muuttuvat. Niin tekevät toimintaympäristötkin. Eläkevirat ovat mennyttä maailmaa; työpaikkoja haetaan monta kertaa ammattiuran aikana. Tämä kaikki edellyttää kykyä johtaa omaa työtään ja osaamistaan sekä kehittää niitä. Siinä kyky itsereflektioon on keskeinen asia. Tarvitaan myös taitoa kertoa omasta osaamisestaan erilaisille ihmisille. Taide- ja medialähtöiset työtavat mahdollistavat sekä reflektiivisen että ilmaisullisen osaamisen karttumisen. Työni niitä soveltaen ja kehittäen jatkuukin Näkymättömät – Nuorten digitarinat ‑hankkeen jälkeen korkeakouluissa opiskelevien nuorten parissa.

Teksti ja kuva: Ilona Tanskanen

Keväällä 2017 Nuori näkyväksi ‑koulutuksessa pohdittiin ammatti-identiteettejä ja monialaista yhteistyötä, innostamista, osallisuutta, nuoruutta ja nuorten kanssa toimimista, etenkin kommunikaatiota. Koulutus oli suunnattu kirjasto- ja nuorisotoimen henkilöstölle. Keskustelujen lisäksi kirjoitettiin, tehtiin digitarinoita ja tutkittiin valtasuhteisiin liittyvää viestintää draamatyöpajassa. Yhtenä koulutuksen tavoitteena oli lujittaa kirjasto- ja nuorisotoimen välistä yhteistyötä.

Jotkut Nuori näkyväksi -koulutukseen osallistuneista tunsivat toisensa jo entuudestaan esimerkiksi siksi, että he tekevät työtä Turun lähikirjastoissa ja samassa yhteydessä toimivissa nuorisotiloissa. Syntyi myös uusia yhteistyösuhteita, jotka toivottavasti johtavat jatkossa yhteiseen nuorille tarkoitettuun toimintaan.

Oma ammatti-identiteetti työn alla

Yhteistyö toisten kanssa edellyttää sitä, että on valmis kertomaan omasta työstään. Kerronta olikin yksi keskeisisistä teemoista Nuori näkyväksi -koulutuksessa. Omaa työtä ja ammatti-identiteettiin liittyviä asioita tuotiin esiin sanallisesti mutta myös kuvilla. Tehtiinpä koulutuksessa pieniä digitaalisia tarinoitakin, siis videoita, siitä huolimatta, että koulutuksen kesto kokonaisuudessaan oli kolme kertaa neljä tuntia ja välitehtävät päälle.

Lindan digitarina nuorisotyöstä

Toisen työn tutkimista

Yhteistyö toisten kanssa edellyttää myös kykyä kuunnella kaikilla aisteillaan. Ensimmäisellä koulutuskerralla tehtävänä oli haastatella, mitkä ovat yhteistyökumppanin työhön liittyviä vahvuuksia, ja kertoa niistä muille. Yhtenä koulutukseen sisältyvänä tehtävänä oli toisen työn havainnointi ja kuvaaminen. Kuvat esiteltiin, ja kerrottiin, millaisiin työhön liittyviin asioihin oli kiinnittänyt huomiota sekä millaiset asiat tuntuivat olevan keskeisiä.

Vuorovaikutus ja valta

Nähdyksi ja kuuluksi tulemisen kokemus edellyttää kohtaamista. Joskus tavat, joilla olemme tottuneet toimimaan, tekevät kohtaamisen hankalaksi – siitäkin huolimatta, että kysymys voi olla tavallisista ja normaaleista vuorovaikutuksen tavoista.

Yksi asiakokonaisuus koulutuksessa oli ammattilaisten ja nuorten valtasuhteet ja vallan osoittaminen kommunikaatiossa, eli niin sanottu statusviestintä. Aihepiiristä keskusteltiin, mutta sitä tutkittiin myös kokemuksellisesti teatteri-ilmaisun ohjaaja ja medianomi Tiina Paanasen draamatyöpajassa. Esiin nousivat etenkin haastavat vuorovaikutustilanteet. Ratkaisu voi löytyä siitä, että menee lähelle vuorovaikutuskumppania, asettuu tasa-arvoiseen asemaan hänen kanssaan.

Keskustelut virtailivat kuin kevätpurot

Yhteistyö nuoriso- ja kirjastotoimen välillä, nuoret ja vuorovaikutus heidän kanssaan, medialähtöiset menetelmät, nuorten ajatusten ja näkemysten esiin tuominen ja se, miten toimia haastavissa tilanteissa, kiinnostivat ja puhuttivat koulutuksen osallistuneita. Uusia toimintatapoja hahmoteltiin yhdessä. Yhtenä näistä oli videotyöpajojen järjestäminen nuorille.

Toteuttamismahdollisuuksia joillekin uusille ideoille on tarjolla heti. Mutta esimerkiksi Yli-Maariaan rakennettavaan Ypsilon monitoimitilaan päästään vasta vuonna 2018, tilojen ja toiminnan suunnitteluun toivottavasti kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Keskusteluissa nimittäin todettiin, että harmillisen usein yhteistä keskustelua, toiminnan suunnittelua ja kunkin roolien rakentelua saman katon alla toimittaessa on vain vähän. Yhteistyösuhteita on siis olemassa, kommunikaatiolle täytyy vain löytää aika ja paikka arjen askareissa.

Nuori näkyväksi -koulutuksen kouluttajina toimivat Näkymättömät – Nuorten digitarinat -hankkeen projektipäällikkö Ritva Hyttinen, yliopettaja Pirita Juppi ja lehtori Ilona Tanskanen. He ovat koulutukseen osallistuneiden käytettävissä, kun kirjastoissa ja/tai nuorisotiloissa järjestetään taide- ja medialähtöistä toimintaa nuorille.

Teksti ja kuva: Ilona Tanskanen

Heidin pohdintoja innostamisesta

Sain media-alan opiskelijana olla mukana Näkymättömän-hankkeen työpajassa, johon osallistui epäsäännöllisesti noin kymmenen nuorta.

Omalla kohdallani ajattelin ympyrän sulkeutuvan nuorten digitarinapajassa. Olen 16-vuotiaana sairastunut keskivaikeaan paniikkihäiriöön, joka muutti koko elämäni kulun, lähestulkoon yhden iltapäivän aikana. Yrittäessäni parantua ja rakentaa itsestäni vahvempaa, luin ja kirjoitin paljon tarinoita. Niistä tuli minun pakokeinoni tästä maailmasta, sen hetkisestä elämästä. Nyt minulla oli mahdollisuus auttaa muita nuoria kirjoittamaan tarinansa, jakaa tarinoiden tärkeyttä ja ehkä jopa auttaa heitä rakentamaan itsensä vahvemmaksi.

”Osasin samaistua nuoriin, tiesin heidän ajatuksensa ja tunteensa. Mutta en enää ymmärtänyt heitä.”

Kymmenen vuotta työpajan nuoria vanhempana, olin jo unohtanut sen panssarin, jonka nuoret
rakentavat itselleen. Hyvät kommentit ja kehut kimpoavat pois, ainoastaan negatiiviset
kommentoinnit tunnutaan uskovan. Minkään ei saa näyttää innostavan tai kiinnostavan, kukaan ei saa tehdä vaikutusta. Pitää esittää itsevarmaa ja vanhaa, vaikka sisällä musertuisi suurenkin
taakaan alta.

Se oli suurin vaikeuteni työpajassa. Osasin samaistua nuoriin, tiesin heidän ajatuksensa ja tunteensa. Mutta en enää ymmärtänyt heitä. Miksi tuolloin kaikki tuntui niin hirveän epämukavalta, vaikealta, ja tulevaisuus oli joku kaukainen maa, johon ehkä joskus saattaisi päästä, jos lippu jostain tipahtaa käteen?

”Tarinat, joita he kertoivat, olivat ihania, liikuttavia ja koskettavia. Hauskoja, kummallisia ja surullisia.”

Mutta minulla oli hauskaa nuorten kanssa. Olin oma itseni heidän kanssaan, nauroin heidän
jutuilleen ja kuuntelin uskomattomiakin ideoita. Yritin kehua aina kun se oli mahdollista ja saada edes yhden kommentin läpäisemään panssarin. Tarinat, joita he kertoivat, olivat ihania, liikuttavia ja koskettavia. Hauskoja, kummallisia ja surullisia. Heissä oli niin uskomaton potentiaali, jos he vain itse sen näkisivät.

Nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on kaksiteräinen miekka. He osaavat elää täysillä
hetkessä, miettimättä hetkeäkään huomista. He nauttivat kesäpäivistä, hassuista videoista ja
elokuvista. He eivät murehdi tulevaisuutta, vaikka he ovat niitä kenellä se on vielä edessä. Me
vähän elämää kokeneemmat taas huolehdimme liiankin kanssa huomisesta ja yritämme saada
nuoret ajattelemaan sitä kanssamme.

”Olen aina keskittynyt siihen lopputulokseen, maaliviivaan, valmiiseen tuotokseen, mutta tämän työpajan myötä aloin ymmärtää omaa matkaani paremmin.”

Näissä nuorissa oli niin uskomaton potentiaali. Jos sen valjastaisi, voimme odottaa ihmeitä
nykynuorisolta. Emme voi muuta kuin auttaa parhaamme mukaan heitä heidän matkallaan, heidän tarinassaan. Yrittää tukea, auttaa ja kuunnella. Kuunnella tarinoita, joita he keksivät ja joita he elävät.

Ohjaajani sanoi viimeisen tapaamisen jälkeen, että digitarinassa ei ole kyse lopputuloksesta vaan matkasta. Olen aina keskittynyt siihen lopputulokseen, maaliviivaan, valmiiseen tuotokseen, mutta tämän työpajan myötä aloin ymmärtää omaa matkaani paremmin. Emme tule valmiiksi eikä ympyrä sulkeudu koskaan.

Eini Vuorinen

Kirjoittaja on Turun AMK:n medianomiopiskelija, joka keväällä 2017 ohjasi Näkymättömät-hankkeen Turussa järjestämää digitarinatyöpajaa yhdessä ohjaavien opettajien kanssa

Näkymättömät-hanke on saanut ajatukseni kääntymään jälleen teemaan, jota olen takavuosina tarkastellut mediatutkijan näkökulmasta: nuorten marginaaliseen asemaan yhteiskunnassa ja julkisessa keskustelussa.

Nuorisoon on kautta aikojen liitetty erilaisia uhkakuvia Suomessa ja muualla maailmassa. Nuoruuden on havaittu herättävän yhteiskunnissa herkästi moraalisia paniikkeja, joissa nuoret nähdään joko uhkana tai jonkin uhkan uhreina. Tätä on selitetty ikävaiheen ambivalenttiudella: kyse on eräänlaisesta ”rajatilasta”, siirtymävaiheesta lapsuudesta aikuisuuteen ja yhteiskunnan täysivaltaiseen jäsenyyteen. Nuoruus herättää ihailua, mutta myös huolta ja pelkoa. Joskus tuntuu, että olivatpa nuoret missä tahansa, he ovat väärässä paikassa, toisten (aikuisten, vanhusten, lasten) tiellä.

Nuoret ovat tiellä? Reclaim the streets -tapahtuma käynnistymässä Jyväskylässä vuonna 1998. Kuva: Pirita Juppi.

Suomalaisessa keskustelussa on ollut vahvasti esillä erityisesti nuorten syrjäytyminen. Huoli koulutuksen, työn, sosiaalisten verkostojen ja yhteiskunnallisen osallistumisen ulkopuolelle tippuvista nuorista on tietenkin täysin aiheellinen – mutta jos tarkemmin katsotaan, suomalaisnuorille kuuluu myös hyvää.

Helsingin Sanomat kertoi tänään (HS 10.2.2017) nuorison hurjasta menosta Helsingin kaduilla 1960-luvulla. Jutun tärkein viesti oli tämä: vaikka nuorisoväkivalta nousee nykyään helposti kärjekkäisiin otsikoihin, se on itse asiassa huomattavasti harvinaisempaa kuin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Vuonna 2016 toteutetun nuorisorikollisuuskyselyn mukaan myös nuorten tekemä ilkivalta ja muu rikoskäyttäytyminen, samoin kuin koulukiusaaminen, ovat vähentyneet huomattavasti tällä vuosikymmenellä ja etenkin suhteessa tarkasteluajanjakson alkuun, vuoteen 1995. Päihteiden käyttökin vaikuttaisi olevan laskussa.

Nuorisotutkimusverkoston tutkija Timo Harrikari esitti vuonna 2008, että  lapsia ja nuoria koskevassa keskustelussa oli tapahtunut muutos 1990-luvun laman jälkeen. Harrikarin mukaan suomalaista lapsi- ja nuorisopolitiikkaa ja -keskustelua 1960-luvulta alkaen hallinnut hyvinvointipolitiikan regiimi oli saanut tehdä tilaa riskipolitiikan regiimille. Riskipolitiikan regiimille on ominaista konservatiivisiin perusarvoihin nojaava vahva huoli lapsista ja nuorista, kriisitunteen lietsonta, pahan maalaileminen kärjekkäisiin yksittäistapauksiin vetoamalla, lapsiin ja nuoriin liittyvien riskien korostaminen, sekä ”varhaisen puuttumisen” ja kontrollin korostaminen hallinnan keinoina.

Tutkin itse vuonna 2008 nuorten syrjäytymisestä suomalaisessa uutismediassa käytyä keskustelua. Harrikarin tunnistamalle riskipolitiikan regiimille ominainen puhetapa näkyi myös tässä aineistossa. Huoli syrjäytymisen riskiryhmäksi niputetusta nuorisosta kärjistyi paikoitellen uhkakuvien rakenteluksi ja kontrollivaatimuksiksi. Jyrkimmillään nuorten syrjäytyminen esitettiin koko yhteiskuntaa kohtaavana turvallisuusuhkana; rikollisuuden ja väkivallan tuottajana sekä yhteiskuntarauhan horjuttajana. Nuorten syrjäytyminen nähtiin myös yhteiskuntaa kohtaavana taloudellisena riskinä. Konservatiivisia, kuria korostavia sävyjä sisältyi myös puhetapaan, joka merkityksellisti nuorten syrjäytymisen muun muassa päihdeongelmiin, koulu- ja työhaluttomuuteen sekä epäterveellisiin elämäntapoihin kytkeytyvänä ”moraalisena rappiona”.

Toisenlaisiakin syrjäytymisen tulkitsemisen ja kehystämisen tapoja julkisessa keskustelussa toki esiintyi. Selkeimmin hyvinvointipolitiikan regiimille tyypillistä merkitysjärjestelmää edusti nuorten syrjäytymisen tulkitseminen hyvinvointivaltion ja sen palvelujärjestelmien epäonnistumisena. Syrjäytymistä tarkasteltiin myös pahoinvointiin ja mielenterveysongelmiin kytkeytyvänä inhimillisenä tragediana, jonka uhreja nuoret ovat.

Nuorten kokemista ongelmista on tietenkin voitava keskustella, ja toiminta nuorten osallisuuden vahvistamiseksi on tarpeellista ja tervetullutta. Itseäni kuitenkin mietityttää se, missä määrin ”ongelmapuhe” leimaa nuorison kokonaisuudessaan ongelma- ja riskiryhmäksi. Näyttäytyykö nuoriso julkisen keskustelun valossa niin vieraana ja hankalana ikäryhmänä, että se tekee meille aikuisille entistä vaikeammaksi kohdata nuoria luontevasti?

Toivottavaa onkin, että julkisuudessa äänensä saisivat useammin kuuluville nuoret itse, heistä ja heidän puolestaan puhuvien aikuisten sijaan. Tähän nuorten äänten esiin tuomiseen Näkymättömät-hankekin pyrkii.

Pirita Juppi

Kirjoittaja on Turun AMK:n Taideakatemian media-alan yliopettaja, joka osallistuu Näkymättömät-hankkeessa muun muassa digitarinapajojen vetämiseen nuorille

Lähteet

Harrikari, Timo 2008. Riskillä merkityt: lapset ja nuoret huolen ja puuttumisen politiikassa. Helsinki : Nuorisotutkimusseura, Nuorisotutkimusverkosto.

Juppi, Pirita 2011. Pahoinvoivia uhreja, turvallisuusuhkia ja taloudellisia taakkoja. Nuorten syrjäytymisen tulkintakehykset suomalaisessa uutismediassa.  Janus Vol 19:3.

Moilanen, Kaisu 2016. Ennen kaikki oli kaduilla huonommin. Helsingin Sanomat 10.2.2016.

Näsi, Matti 2016. Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2016. Katsauksia 16/2016. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen teidekunta, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

Kun Kouvolan keskustasta puuttui nuorisotila, pääkirjasto ja nuorisotoimi ryhtyivät yhteistyöhön. Lopputulemana oli kirjaston tiloihin perustettu nuorisotila, jossa nuorten ohjaamisesta vastaavat kirjaston mediatuottaja ja kaupungin nuoriso-ohjaaja.

Mediamaja on Kouvolan kirjaston monitoimitila, jossa voi käyttää tietokoneita, pelata retrokonsoleita tai uusimpia videopelejä, soittaa ja laulaa äänitysstudiossa, editoida videota, käyttää kuvankäsittelyohjelmia, digitoida vanhoja elokuvia tai levyjä, lainata videokameroita, jalustoja ja äänityslaitteita. Kaikessa apuna toimii tarvittaessa kirjaston mediatuottaja eli allekirjoittanut.

Heti maaliskuussa pidettyjen avajaisten jälkeen kirjaston nuorisotilasta eIi nuokkarista tuli suosittu. Keskimäärin nuoria käy illan aikana 30–40.

Kouvolan kirjaston Mediamajassa nuorista saa lähteä ääntä.

Ammattien rajapinnoilla

Mediamaja sijaitsee kirjaston alakerrassa omassa tilassaan, jossa ei tarvitse istua suu supussa hissukseen. Nuokkari-iltoina nuoret toimivat DJ:nä vuorotellen, soittavat äänitysstudion puolella instrumentteja, pelaavat pingistä ja videopelejä. Musiikki, pelien äänet ja äänekäs puheensorina täyttävät tilan. Kun reilut parikymmentä nuorta kokoontuu samaan tilaan, ääntä ja melskettä tosiaankin riittää.

Teini-ikäisille nuorille, jotka viettävät neljä tuntia Mediamajassa, on asetettava sääntöjä aivan eri tavalla kuin muille kirjaston asiakkaille. Samoin nuokkarien omat käyttäytymissäännöt eroavat kirjaston säännöistä. Nuokkareilla on esimerkiksi energiajuomat kielletty.

Välillä nuoriso-ohjaajan ja mediatuottajan ammatit sekoittuvat, ja kirjaston työntekijä joutuu ottamaan nuoriso-ohjaajan roolin. Nuoret kysyvät nuokkarien asioista minulta, ja nuoriso-ohjaajalta Mediamajan laitteisiin tai kirjastoon liittyviä asioita. Tässä liikutaan ammattien rajapinnoilla. Puhutaan kolmannesta työstä, jota yhteisöpedagogi Kirsi Purhonen tutkii paraikaa.

Räppiä eetteriin

Pääasiassa nuokkari-iltoina nuoret pelaavat pelikoneita ja pingistä, seurustelevat keskenään. Erityisesti äänitysstudio on kiinnostanut nuoria. Olemme äänittäneet räppiä, soittaneet instrumentteja sekä tehneet biiseistä videoita ja ladanneet niitä YouTubeen.

Nuorisotoimi järjestää nuorille omaa ohjelmaansa, kuten piirustus- ja graffitityöpajoja tai erilaisia turnauksia pelikonsoleilla. Mediamaja osallistuu näihin tapahtumiin lainaamalla nuorille video- ja järjestelmäkameroita, joilla nuoret pääsevät taltioimaan tapahtumia. Autamme videon ja kuvien käsittelyssä jälkeenpäin.

Tänä syksynä olemme äänittäneet studiossa kaikenlaista rockista räppiin.  Tässä Mediamajan nuokkarin vakiovieraiden, The Shooters -yhtyeen, uusin biisi marraskuun alusta:

Lisätietoja Mediamajasta:

http://www.kirjastokaista.fi/kirjastokaistan-kumppanit-esittelyssa-osa-3-mediamaja/

http://www.kyyti.fi/palvelut/tietoa-mediamajasta

https://www.facebook.com/Kouvolan-kirjaston-Mediamaja-94652417752/?fref=ts

https://www.instagram.com/mediamajakouvola/

Tuomo Mannonen

Tuomo Mannonen on opiskellut medianomiksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Mannonen työskentelee mediatuottajana Kouvolan kirjaston mediamajassa.

Kouluikäisille nuorille ja nuorille aikuisille järjestettävät digitarinatyöpajat ovat pyörähtäneet käyntiin Turussa. Työpajojen ohjaajina toimivat Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun, median ja kuvataiteen opiskelijat.

Ennen nuorten digitarinatyöpajoja Turun AMK:n opiskelijat ovat perehtyneet digitaalisen tarinankerronnan (Digital Storytelling) menetelmään, taidelähtöisten menetelmien vaikuttavuuteen, raakatekstien kirjoittamiseen taiteellisen työskentelyn tukena, osallisuuteen ja osallisuuden tukemiseen. Osana työpajatyöskentelyyn valmennusta opiskelijat tekivät myös omat digitarinansa teemasta ”Vahvuuteni”.

Esimerkki Turun AMK:n opiskelijoiden tekemistä digitarinoista: Matkalla kauneuden kanssa – Heidin digitarina. 

Nuorten kanssa ja nuorille

Näkymättömät-hankkeeseen liittyvä opintojakso Turun AMK:n opiskelijoille sisältää digitarinapajojen ohjaamiseen valmentavan johdanto-osuuden lisäksi työpajojen suunnittelun ja ohjaamisen pienemmissä työryhmissä.

Turun AMK:n opiskelijat kohtaavat työpajoissa toisia nuoria. Näkymättömät-hankkeen työpajoja järjestetään 15–29-vuotiaille nuorille. Tänä keväänä yhteistyötä tehdään Kaarinan Nuoret Pajamestarit ry:n, Kota ry:n ja SPR:n Turun vastaanottokeskuksen kanssa.

Ensimmäinen digitarinatyöpaja turvapaikanhakijoiden kanssa käynnistyi huhtikuun alussa ja päättyy toukokuun alussa. Toukokuussa työskennellään Pajamestareiden kymppiluokkalaisten kanssa ja touko–kesäkuun vaihteessa Kota ry:n nuorten aikuisten ryhmän kanssa.

Näkyviksi yhdessä merkityksiä rakentaen

Taide- ja medialähtöisiä menetelmiä sovellettaessa tärkeää on, että ohjaajilla on omakohtaista kokemusta menetelmän käytöstä. Digitaalaisen tarinankerronnan työpajatyöskentelyssä toimitaan yhdessä rakentaen merkityksiä sanoin, kuvin, musiikilla ja yhdistämällä näitä elementtejä pieneksi videoteokseksi.

Monesti juuri kokemukset ryhmässä työskentelystä, oman teoksen esittämisestä ja vastaanotosta ovat mieleenpainuvia ja vaikuttavia. Työskentelyprosessin aikana kysymykset siitä, miten haluan näyttäytyä ja tulla nähdyksi, nousevat esiin. Ne vaikuttavat ilmaisullisiin ratkaisuihin taide- ja medialähtöisessä työskentelyssä. Omien ajatusten, havaintojen ja tuntemusten esille tuominen sekä työskentelyprosessin aikana että omassa teoksessa tekevät tekijänsä näkyväksi.

Digitarina taipuu moneksi

Näkymättömät-työpajoissa digitarinaa kerrotaan omaelämäkerrallisesta lähtökohdasta. Tavoitteena on osallisuuden kokeminen ja tukeminen. Siksi osallistujien katseita suunnataan etenkin henkilökohtaisiin vahvuuksiin ja unelmiin, tähän päivään ja eteenpäin.

Digitarina soveltuu henkilökohtaiseen luovaan ja taiteelliseen ilmaisuun, mutta yhtä hyvin vaikkapa omasta osaamisesta kertomiseen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Kun yhdistetään tekstiä, puhetta, musiikkia tai ääniefektejä, sekä valo- ja muita kuvia, kahden minuutin digitarinalla voi kertoa paljon.

Ilona Tanskanen & Pirita Juppi

Kirjoittajat toimivat Turun amk:n opiskelijoiden Näkymättömät-hankkeeseen liittyvän opintojakson opettajina ja ohjaavat opiskelijoiden työskentelyä digitarinatyöpajoissa.

Esimerkki Turun AMK:n opiskelijoiden tekemistä digitarinoista: Meizi – Eemelin digitarina.

Lisää esimerkkejä Turun amk:n opiskelijoiden tekemistä digitarinoista sekä jatkossa myös nuorten työpajoissa tehdyistä digitarinoista löydät Näkymättömät-hankkeen YouTube-kanavalta.