Näkymättömät-hankkeen jyväskyläläisiä toimijoita ovat yliopistonlehtori Risto Niemi-Pynttäri, tutkijatohtori Katja Kontturi sekä sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja Simo Nieminen. Heitä yhdistää luovien menetelmien suosiminen opetuksessa ja rakkaus kirjallisuutta kohtaan.

Katja Kontturi (vas.), Risto Niemi-Pynttäri ja Simo Nieminen

Verkkokirjoittamisen dosentti Risto Niemi-Pynttäri on tehnyt työuransa kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettamisen parissa. Verkkokirjoittaminen ja uusi kirjoittaminen eli uudenlaisessa mediaympäristössä kirjoittaminen ovat hänen tutkimuksensa keskiössä. Opettajana ja graduohjaajana hän viitoittaa opiskelijoita uusien kirjoittamisen muotojen pariin. Rooliaan Näkymättömät-hankkeessa hän kuvaa uusien toimijoiden tukijana ja ohjaajana.

Uudenlaiset menetelmät ovat aina kiinnostaneet Niemi-Pynttäriä. Hän on muun muassa vetänyt kirjallisuushistorian roolipelivetoista kurssia vuodesta 2005 lähtien. Yhdeksi uran kohokohdista Niemi-Pynttäri nostaa kirjoittajaryhmä Teletopeliuksen ohjaamisen. Teletopelius on yksi Suomen vanhimmista verkkokirjoittamisen ryhmistä. ”Kun ryhmä perustettiin, verkkokirjoittaminen oli niin uusi asia, että kirjoittajat olivat todella innoissaan ja heitä riitti. Kirjoittamiseen ei tullut taukoja, ja verkko tarjosi mahdollisuuden, että kaikki voivat kirjoittaa niin paljon kuin halusivat”, Niemi-Pynttäri kertoo.

Katja Kontturi on nykykulttuurin tutkimuksen tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa, sarjakuvatutkija ja lisäksi hän opettaa sanataidetta kansalaisopiston sanataidekoulussa ja tekee satunnaisia sanataide- ja sarjakuvaohjauksia. Sarjakuvia Kontturi on harrastanut pienestä pitäen, mutta yliopistossa opiskellessa ne alkoivat kiinnostaa myös tutkimuksen kohteena. ”Kiinnostuin sarjakuvatutkimuksesta puolivahingossa: fuksivuotenani sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen totesi luennollaan, että itse asiassa Barksin ja Rosan Aku Ankathan ovat fantasiasarjakuvia ja siitä se sitten lähti – asiaa piti ruveta tutkimaan Rosan osalta ensin esseessä ja sitten hieman laajemmin – lopulta väitöskirjaa myöten”, Kontturi muistelee.

Näkymättömät-hankkeessa Kontturi on ollut monessa mukana. Hän on suunnitellut ja ohjannut sarjakuvapajoja, ohjannut työharjoittelijoita ja järjestänyt koulutuksia. Lisäksi hän on vetovastuussa syksyllä järjestettävästä Näkymättömät-koulutuksesta.

Simo Nieminen sekä räppää että opettaa sitä muille. Hän on kirjoittamisen maisteriopiskelija ja kirjoittaa parhaillaan pro gradua räp-terapiasta. Nieminen on toiminut ohjaajana Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluilla Kulttuuriaitan peruskouluille järjestämissä työpajoissa ja lisäksi hän on mukana Räppilähde-kollektiivissa, joka tuottaa erilaisia räp-palveluja. Syksyllä tiedossa on palvelukeskuskiertue, Arvokas elämä, jossa kierretään kymmenessä keskuksessa Jyväskylän alueella. Työpajassa seniorit kertovat tarinoitaan, jotka sitten sovitetaan räp-muotoon.

Keväällä Nieminen piti Näkymättömät-hankkeen puitteissa kaksi räp-työpajaa nuorisotiloilla. Oma tuotantokaan ei ole jäänyt sivualalle, sillä Niemisen alter ego Gynän levy on parhaillaan tekeillä. ”Levyn miksaus on nyt lopuillaan ja sen varmaankin julkaistaan tässä kesän mittaan”, Nieminen kertoo.

https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/hlokunta/niemipynttari

https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/hlokunta/katja-kontturi

https://rappilahde.wordpress.com

Keväällä 2016 Turun ammattikorkeakoulussa käynnistyivät moniammatilliset digitarinatyöpajat. Työpajoja oli kolme ja niitä vetivät kirjasto-ja tietopalvelualan, media-alan sekä kuvataiteen ja valokuvauksen opiskelijat. Yhteistyötahoina olivat Kaarinan Nuoret Pajamestarit ry, KOTA ry ja SPR:n Turun vastaanottokeskus.

Aihetta työstettiin kuvakollaasien avulla.

Ensimmäisessä digitarinapajassa turvapaikanhakijoiden ryhmä teki digitarinavideoita aiheesta My Dream. Aihetta lähestyttiin kuvakortteja ja kollaasitekniikkaa käyttäen. Sekä osallistujat että ohjaajat jakoivat omia tarinoitaan ja unelmiaan. Kielimuuri aiheutti välillä hankaluuksia, mutta valmiit videot olivat vaivan arvoisia!

Ensimmäisen digitarinapajan ohjaamiseen osallistuneen elokuva- ja televisioalan opiskelija Jan Rudiclon mukaan työskentely eri alan opiskelijoiden kanssa on ollut avartava kokemus. Uusien ihmisten tapaaminen ja erilaisten käsitteiden ja toimintatapojen oppiminen tekivät opiskelusta mielenkiintoista.

Toisen digitarinapajan kohderyhmänä olivat kymppiluokkalaiset nuoret. Pajat aloitettiin osallistujien ja ohjaajien tutustumisella rentoja ja toiminnallisia tutustumisleikkejä avuksi käyttäen. Digitarinoiden aiheeksi valittiin Unelmani, ja tarinoita työstettiin unelmakarttojen avulla. Pajoihin mahtui niin luovaa kirjoittamista, valokuvausta kuin tekijänoikeuksien kertaamistakin. Lopputuloksena syntyi upeita ja koskettavia tarinoita.

Millä adjektiivilla kuvailisit itseäsi?

Kirjasto-ja tietopalvelualan opiskelija Heidi Leskelän mielestä digitarinapajojen vetäminen oli haastavaa, mutta opettavaista. Pajakertojen aikatauluttaminen oli haastavaa, koska eri tehtäviin kuluvaa aikaa oli vaikea arvioida ja nuoret suoriutuivat tehtävistä eri tahtia. ”Toisinaan varasuunnitelmien varasuunnitelmatkin piti ottaa käyttöön”, Leskelä naurahtaa. Digitarinapaja toimi hänen mukaansa työskentelymetodina hyvin, sillä digitarinan teossa yhdistyy monta eri elementtiä, joten jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä. Nuoret pitivät erityisesti siitä, että saivat itse luoda omanlaisensa videot.

Digitarinan tekemiseen voi liittyä myös huumoria!

Kolmas ja viimeinen digitarinapaja järjestettiin yhteistyössä KOTA ry:n kanssa, Raision kirjaston tiloissa. Osallistujamäärältään paja oli muita pienempi, mutta se ei menoa haitannut. Kertojaäänet videoihin nauhoitettiin valmiiksi kirjoitettua tekstiä spontaanimpaa haastattelutekniikkaa käyttäen. Alkukankeuden jälkeen pajat pyörähtivät lennokkaasti käyntiin, ja vahvuusteema tuotti keskenään erilaisia ja mielenkiintoisia tarinoita. Työskentelymenetelmäksi olisi voinut sopia hyvin myös räppityöpaja, sillä lähes kaikki osallistujista olivat kiinnostuneita musiikista ja erityisesti räpistä.

KOTA ry:n Operation AWESOME-hankkeen projektipäällikkö Minna Saundersin mukaan kirjasto, kansalaisen olohuone sopii tilana hyvin digitarinapajojen toteuttamiseen. Digitarinapajat murtavat perinteistä käsitystä kirjastosta ja sen roolista. Omien tarinoiden kertominen voi parhaimmillaan olla voimaannuttavaa. ”Digitarinapajat ovat onnistuneita, jos niiden avulla onnistutaan antamaan ääni niille, jotka eivät sitä muuten osaisi käyttää”, Saunders toteaa.

Timo Linnossuo on tiimivalmentamisen konkari. Hän on vetänyt uransa aikana monialaisia työelämäprojekteja sekä erilaisia kursseja korkeakouluopiskelijoille. Hänen uusin projektinsa on Näkymättömät-hankkeen parissa työskentely.

Timo Linnossuolle keskeistä on yhdessä tekeminen ja ideointi. Hän on sertifioitu tiimivalmentaja, joka on työskennellyt Tiimiakatemiassa sekä vetänyt monialaisia työelämäprojekteja. Turun ammattikorkeakoulussa hän on muun muassa ollut ohjaamassa opiskelijoiden ja yritysten välistä yhteistyötä edistäviä INNO 58h -projektipajoja.

Linnossuo ei pelkää haasteita tai uudenlaista ajattelua. Innovointi ja yhdessä muuttuminen on tässä keskeistä. Ihmisten mielenmallien avaaminen on tärkeää, sillä sillä ei ole olemassa absoluuttisia totuuksia vaan eri tapoja nähdä maailmaa. ”Keskeistä on muuttuminen, ei niinkään asioiden muuttaminen”, Linnossuo toteaa. Kehittämistoiminnalla voidaan jopa muuttaa maailmaa!

Linnossuon tarkka rooli Näkymättömät-hankkeessa on vielä määrittelemättä, mutta hän tulee työskentelemään ainakin ryhmäyttämisen, tiimivalmentamisen ja toiminnan organisoimisen parissa. Digitarinametodista hän on kuullut, mutta käytännön kokemusta ei ennen Näkymättömiä ole. ”Samantyyppisistä digitarinapajoista olen kuullut ja metodeista joissa kerrotaan omia tarinoita, mutta en ole ollut koskaan mukana”, Linnossuo kertoo. Konsepti tuntuu kiinnostavalta, ja hän odottaakin mielenkiinnolla hankkeen parissa työskentelyä.

http://nakymattomat.turkuamk.fi/fi/turun-amk/yhteystiedot/1273/timo-linnossuo/

Maanantaina 25.4. kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat esittelivät Turun ammattikorkeakoulun Lemminkäisenkadun toimipisteellä palveluideoita, jotka oli suunniteltu erityisesti syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Myös Näkymättömät-hanke oli tapahtumassa esillä.

Opiskelijat olivat palvelumuotoilun kurssilla suunnitelleet käyttäjälähtöisiä palveluja syrjäytymisvaarassa oleville kohderyhmille, joita olivat mm. sateenkaarinuoret, työttömät nuoret ja liikuntarajoitteiset. Palveluista oli koostettu esimerkkejä ja esitteitä, joita esiteltiin sermeillä.

Yksi opiskelijoiden valitsemista ryhmistä oli sateenkaarinuoret. Miten kirjasto voisi parantaa palveluja ja kokoelmiaan heitä koskien? Palvelua lähdettiin rakentamaan kohderyhmän haastattelujen avulla ja niiden kautta syntyi yhteys Turun SETA:n kanssa. Idea sai paljon kannatusta ja SETA kiinnostui kehittämään sitä pidemmälle opiskelijoiden kanssa.

Opiskelijoiden mukaan palveluiden suunnittelu oli kiinnostava ja hyödyllinen kokemus. Tapahtuma herätti mielenkiintoa erityisesti Lemminkäisen toimipisteen kirjaston henkilökunnassa. He antoivat hyviä lisävinkkejä ja mainitsivat muita ryhmiä, joita voisi rohkaista käyttämään kirjaston palveluja.

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatio Sokra, Luova ja osallistava Suomi sekä Green Care -koordinaatio järjestivät eilen Tampereella seminaarin. LuoTa! – Luonto- ja taidelähtöisillä menetelmillä hyvinvointia oli tarkoitettu kaikille ESR-rahoitteisille toimintalinjoille, Maaseuturahaston hanketoimijoille, järjestöille ja muille asiasta kiinnostuneille tahoille. Osallistuin päivän ohjelmaan Näkymättömät-hankkeen edustajana ja toivoin tilaisuudesta virikkeitä omaan työpajatyöskentelyyni sekä mahdollisia alan kontakteja. Näin jälkikäteen katsottuna tuntui, että molemmat tavoitteeni täyttyivät.

LuoTa! -seminaari järjestettiin Tampereella Ahlmanin kartanon pittoreskissa perinnepihaympäristössä, jossa toimii myös Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto. Täyteen buukatun seminaarin aikana meillä osallistujilla oli mahdollisuus tutustua hanketorilla muihin alan toimijoihin ja projekteihin. Jos olisin tajunnut, että tämä hanketori oli lähinnä muutaman pöydän levyinen esittelytila lehtisille ja lipareille, olisin napannut muutaman Näkymättömät-hankkeen esitteen mukaani jaettavaksi.

Aamukahvin ja lounaan välissä ohjelmassa oli teoreettista näkökulmaa taiteen ja luonnon tarjoamiin hyvinvointivaikutuksiin. Psykologi ja psykoterapeutti Kirsi Salonen esitteli luontointerventiomalliaan, jossa asiakas viedään konkreettisesti luontoon tai luonto tuodaan istuntoihin pienin erin mukaan. Hänen mukaansa luonto voi parhaillaan etäännyttää eriarvoisesta potilas – terapeutti-suhteesta ja muuttua kahden ihmisen väliseksi keskusteluksi luontopolulla.

Kirsi Salonen aloitti esitelmänsä pyytämällä aurinkoa saliin. Kuva: Katja Kontturi

Väitöskirjaansa luontointerventioista viimeistelevä Salonen kertoi huomanneensa tutkimuksessaan, että luonnon vaikutus koettiin asiakkaiden puolelta elvyttäväksi ja tervehdyttäväksi muun muassa minäkuvan osalta.

Taidelähtöisyydesta puhui puolestaan kulttuurialan moniyrittäjä Merja Isotalo, joka on mukana Terveyttä kulttuurista -verkostossa. Hän muistutti meitä siitä, että taiteen parantavaa merkitystä on käytetty tietoisesti hyväksi jo parin tuhannen vuoden ajan: esimerkiksi antiikin Kreikassa oli selvää, että musiikilla oli ihmisen hyvinvoinnille merkitystä. Myös parantajien loitsut ja runot sekä hovien trubaduurit ovat tuoneet taiteesta hyvinvointia ihmisille.

Merja Isotalo esittelee taiteen eri lajeja. Kuva: Katja Kontturi

Sokran erikoistutkija Anna-Maria Isolan näkökulma oli osallisuus ja miten esimerkiksi taloudellisesti heikommassa asemassa olevat ovat kokeneet taiteen ja luonnon vaikutuksen omaan elämäänsä. Hänen mukaansa taide ja luonto vapauttavat ihmisen näkemään muutakin kuin oman köyhyyden kokemuksen, sillä ne vapauttavat eriarvoisuudesta ja ihmisyhteisön hierarkioista. Kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus nauttia taiteesta museoissa tai kirjoista kirjastoissa. Isola nosti nimenomaan kirjaston merkitykselliseksi paikaksi osallistamaan ihmisiä taiteen pariin. Esimerkiksi sadut ja tarinat käsittelevät paljon lohdun teemoja ja niissä esiintyvät ritualistiset kokemukset, kuten matka lapsuudesta aikuisuuteen, tarjoavat lukijoille elämyksiä.

Anna-Maria Isola ja luonnon ja taiteen merkitykset. Kuva: Katja Kontturi

Lounaan jälkeen meille oli tarjolla viisi todella kiinnostavaa työpajaa: puutarhapaja, mielipaikkaharjoitus, ITE-taidepaja, Voimakuvapaja ja eläinavusteinen paja. Itse osallistuin kahteen erityisen inspiroivaan työpajaan: Mia Heikkilän Voimakuvia luonnosta -pajaan sekä Minna Haverin ITE-taiteen työpajaan. Vaikka seminaaripäivä oli pitkä, olisin toivonut sille lisää aikaa, sillä 45 minuutin työpajat olivat luokattoman lyhyitä. Siinä ehti hiukan raapaista pintaa teoreettisella taustalla ja sitten jäikin 15 minuuttia omaan työskentelyyn. Ei sellaista oikein voinut sanoa kunnon työpajaksi.

Mia Heikkilä ja voimakuvat. Kuva: Katja Kontturi

Mia Heikkilän työpaja mukaili voimauttavan valokuvan ideaa, vaikka hänellä ei kyseistä koulutusta olekaan taustallaan. Hän on ollut mukana useilla nuorille työttömille suunnatuilla leireillä Lapissa, missä on ohjannut erilaisia kädentaidollisia työpajoja sekä valokuvannut nuoria näiden toivomalla tavalla yhdistäen siihen luontoa ja perinteitä. Voimakuvissa tärkeintä on aina prosessi ja se, mikä kuva on kuvattavalle tärkein.

Ehdimme kokeilla myös valotaidetta, jossa Heikkiä kuvasi meidät pimeässä huoneessa pitkällä valotusajalla heiluttelemassa erilaisia lamppuja ja valoja. Niistä tuli aika tyylikkäitä. Sen jälkeen oli tarkoituksena ottaa Heikkilän varaamaa rekvisiittaa ja mennä kuvaamaan voimakuvia ulos. Tämä oli itselleni suhteellisen tuttua mm. Sanallistaminen luovuusterapioissa -koulutuksesta, joten en kokenut sitä haastavaksi ja uskalsin heittäytyä kuvattavaksi – ehkä hieman Game of Thrones -hengessä. Mutta jos valokuvaus ja kuvattavana oleminen ei ole tuttua ja kokee kuvattavana olemisen jännittäväksi, tuollainen lyhyt ohjeistus ei riitä alkuunkaan. Itse kokeilisin vastaavaa menetelmää mielelläni nuorten kanssa Näkymättömät-hankkeen aikana, mutta se vaatii aikaa ja tutustumista ja jonkinlaista luottamusta myös kuvaajaan.

Kokeilin voimakuvaa. Kuvaaja: Linnéa Partanen.

Kuvataiteilija ja opettaja Minna Haveri esitteli omassa työpajassaan meille ITE-taiteen konseptin. ITE tarkoittaa siis Itse Tehtyä Elämää ja se on nimenomaan suomalaisen nykykansantaiteen nimike. ITE-taidetta tehdään nähtäväksi ja katsottavaksi, mutta tyypillisesti omalle pihalle. Tekijät ovat itseoppineita ja käyttävät materiaaleineen betonia, puuta tai metallia, sekä tietenkin muita kierrätysmateriaaleja ja luonnon tarjoamia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Parikkalassa oleva Veijo Rönkkösen patsaspuisto on kuuluisimpia ITE-taiteen paikkoja Suomessa.

Minna Haveri esittelee kuvia Veijo Rönkkösen patsaspuistosta. Kuva: Katja Kontturi

ITE-taiteelle on olennaista luontosuhde ja tarinallistaminen. Sille yksi tyypillisimpiä tapoja on olioittaminen luonnon materiaaleista: silmien lisääminen sopivalle oksankarahkalle tai puulle. Nykyteknologian aikana myös kasvojen näkeminen pistorasiassa on tyypillistä modernia olioittamisen piirteitä. Mekin pääsimme harjoittamaan olioittamista, mistä itse sain valtavasti inspiraatiota.

Vanha herra Grönni on noussut kärttyisenä maan alta kuuntelemaan pulun kujerrusta. Kuva: Katja Kontturi

Kokonaisuutena päivän anti oli ilo ja inspiraatio. Puitteet olivat mahtavat, mutta seminaarin aikataulullinen organisointi olisi voinut toimia hieman paremmin. Työpajat jäivät naurettavan lyhyiksi pilkahduksiksi, joissa ei ehtinyt saavuttaa mitään pitempää prosessia. Päivän loppuun kaavailtu terapiakävely jäi tekemättä, koska osallistujamäärä oli niin suuri. (Toisaalta perinnepuutarha olisi kesällä huomattavasti terapeuttisempi väreineen ja muotoineen.) Myös työpajojen purku ei kaikilta osin toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut.

Seminaarin aikana nousi esille myös tärkeitä seikkoja: esimerkiksi rahoitusta tarjoavat tahot odottavat taidelähtöisten menetelmien tarkkaa kuvausta ja niiltä konkreettista tuotosta. Ongelmana on se, miten mitataan luonnon tai taiteen antamaa vaikutusta ja lopputulosta, kun tärkeintä on itse prosessi? Ala tarvitsee mittareita, joilla voi todistaa luotettavasti menetelmien toimivuuden ja hyödyllisyyden ihmisen hyvinvoinnille.

Lopuksi täytyy todeta oman henkisen hyvinvoinnin lisäbonus: sain paijata alpakkaa. Päivä ei voi olla aivan huono, jos on päässyt paijaamaan alpakkaa.

– Katja Kontturi, Näkymättömät-hankkeen tutkijatohtori ja sarjakuvatutkija

Ohjasin keväällä kaksi pidempää räppityöpajaa Jyväskylän seudun nuorisotiloilla ESR:n Näkymättömät –hankkeen tiimoilta. Enemmän tietoa hankkeesta ja sen tarkoitusperistä löydät täältä. Pidin myös yhden kaksi kertaa kaksi tuntia kokoontuneen työpajan Tikkakosken nuorisotiloilla.

Työpajoja edelsi noin kahden viikon valmistautumisjakso, jonka aikana tehtiin mainoslehtinen sekä oltiin yhteydessä niin vastaaviin nuoriso-ohjaajiin kuin kirjastoihinkin. Tavoitteena oli aluksi pitää työpajat kirjastoissa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut Vaajakoskella aikataulullisesti ja Tikkakoskella tilojen pienuuden vuoksi. Nuoriso-ohjaajat olivat halukkaita ottamaan työpajat vastaan ja siksi päädyimme työpajat nuorisotiloilla pitämään.

Olin suunnitellut työpajat kahdeksan kertaa kerran viikossa kokoontuviksi ja siksi oli tärkeää päästä aloittamaan työpajat helmikuussa, jotta ne loppuisivat huhtikuun alussa, jonka jälkeen olisi mahdollista ollut pitää vielä toiset vastaavat työpajat. Toiset työpajat eivät kuitenkaan tulleet kyseeseen, koska hankkeella ei ollut tarpeeksi budjetoituja tunteja niitä varten. Koin kuitenkin työpajoja aloittaessani, että ne pitää saada pyörimään helmikuun alusta.

Työpajojen markkinointiin oli varattu kaksi viikkoa. Kävin tarkastamassa nuorisotilat ja esittelemässä työpajan sisältöä sekä tutustumassa nuoriso-ohjaajiin, jotka osasivat tapaamisemme jälkeen toimia työpajan markkinoijina. Koulujen kanssa yhteistyötä tehneet ohjaajat sanoivat mainostavansa työpajaa kouluilla. Markkinointi oli valitettavan tuloksetonta, en saanut ainuttakaan ennakkoilmoittautumista. Jälkeenpäin ajateltuna minun olisi tarvinnut tehdä itse showcase-tyylistä markkinointia ja kerätä ilmoittautumisia tätä kautta.

Työpajan luonne muodostui nuorisotilojen ja niitä käyttävien nuorien pohjalta. Huolellisemman markkinoinnin ansiosta olisin voinut saada vedettyä enemmän suunnittelemani kaltaisen kokonaisuuden. Minulle oli kuitenkin loistava mahdollisuus tutustua nuorisotilakulttuuriin eri paikoissa ja havainnoida nuorten käyttäytymistä virikkeellisessä vapaa-ajan ympäristössä.

Räppinurkkaus Vaajakosken nuorisotiloilla.

Järjestin ohjelmaa muuten vapaan ohjelman ja vapaa-ajan viettopaikassa. Bingis, biljardi, pleikkari ja muu hengailu sekä musan kuuntelu olivat yleisimpiä ajanviettotapoja nuorisotiloilla nuorille. Ilokseni sain kuulla paljon suomiräppiä, joka vaikutti olevan suosituin musiikkilaji nuorten keskuudessa. Hyvin monia nuoria myös kiinnosti räppi, mutta omakohtaiseen tekemiseen ei haluttu tai jaksettu nähdä vaivaa. Kuva vapaan hengailun tilasta välittyi vahvasti ja tästä kävin myös ohjaajien kanssa keskustelua. Heillä oli tulevaisuudessa aikomuksia muuttaa toimintakulttuuria enemmän toiminnallisemmaksi mm. yhteisten tanssituokioiden myötä. Ohjaajilla on suuri rooli toimintakulttuurin muokkaamisessa. He pystyvät innostamaan nuoria omalla aktiivisella roolillaan, mutta toisaalta on myös tärkeää antaa tilaa nuorten omapäiselle toiminnalle.

Opetin rap-kirjoittamista useille kaveriporukoille. Kaikki nuoret, jotka malttoivat keskittyä toimintaan alkoivat sisäistämään sovittamista. Omien räppien kirjoittaminen kuitenkin koettiin turhan työlääksi tai hankalaksi useiden piipahtajien kohdalla. Yhdelle kaveriporukalle havainnollistin rytmistä kirjoittamista sovittamalla tarinaa heidän ystävystymisestään räpiksi. Tällä tyylillä meidän piti myös tehdä heidän kanssa kappale. Tytöt eivät kuitenkaan tulleet enää talviloman jälkeen nuorisotiloille.

Yhdellä täysi-ikäisellä osallistujalla kirjoittamistaito oli olematon. Hänen rap-kirjoittamisensa ei päässyt yhtä sanaa pidemmälle. Hän oli kuitenkin innokas freestyle-räppääjä ja hänen kanssa räppäsimmekin useasti eri aiheiden ympäriltä (mm. zombeista). Työpajassa vieraili myös yksi kehitysvammainen, joka halusi räpätä lempikappaleidensa mukana. Nämä hetket olivat todella pysäyttäviä, sillä hän ei arastellut oman ilmaisunsa kanssa, vaikka paikalla oli useita muita osallistujia. Hän näytti nauttivan tilanteesta eikä jännitystä ollut aistittavissa.

Yksi poikaporukka kirjoitti kuvitteellista rikostarinaa räpin muotoon ja he onnistuivat hahmottamaan rap-kirjoittamista tätä kautta. Muutamalle yksin työpajassa pyörähtäneelle räppi tuntui olevan tärkeää ja he kirjoittivat oman asuinalueen edustamisesta ja muusta perinteisestä rap-egoilusta. Levottomuus ja nuorisotilojen tarjoama virikkeellisyys kuitenkin ajoi osallistujat suhteellisen pian muun tekemisen pariin nuorisotiloilla. Kaveriporukoilla on kova vetovoima eikä yksi räpistä kiinnostunut malta jäädä tekemään omaa kappaletta, jos muut päättävät lähteä.

Rumpukoneen avulla nuoret pääsivät tutustumaan taustojen tekemiseen ja tekemään omia taustoja.

Räpin kuuntelu ja siitä keskustelu sujui monien nuorien kanssa vaivatta ja oli ainakin minulle antoisaa. Harmikseni huomasin, että monet räpistä kiinnostuneet kokivat tekemiseen liian suurta kynnystä ja jo esitellessäni heille rap-kirjoittamista tunsivat he olonsa epämukaviksi. Monella heistä oli käsitys, että räppäystä on turha aloittaa tässä vaiheessa tai että ei me olla räppäreitä. Räppiä tekevät heidän mielestään ammattilaiset eikä heidän kannattanut edes yrittää. Itse pidän rap-työskentelyä matalan kynnyksen tekemisenä, mutta erilaisia ennakko-oletuksia riittää murrettaviksi. Lasten kanssa rap-työskentely on luovaa leikkimistä, mutta nuoret eivät osallistu luovaan leikkimiseen yhtä helposti kuin lapset.

Huhtasuolla ohjaamani työpajakokonaisuus muodostui muutaman musiikkiharrastajan ympärille, jotka halusivat kirjoittaa omat kappaleet. Työpajassa pyörähteli räpistä kiinnostuneita kaveriporukoita, mutta he eivät aktivoituneet työskentelemään pitkäjänteisesti. Heidän kanssa tutustuimme niin taustan tekemiseen kuin freestyle-räppäilyyn. Huhtasuolla muutama kokeneempi musiikkiharrastaja saattoi tehdä aloittelijoiden olon epämukavaksi.

Odotin, että työpajoissa olisi saatu nuorten tekemiä kappaleita valmiiksi. Valmiiksi saatiin kuitenkin vain tausta- ja säkeistöhahmotelmia. Oman kappaleen tekeminen motivoi aloittamaan työskentelyn, mutta kappaleen viimeistelyyn ei osallistujilla riittänyt intoa.

Hankkeen kannalta olen pettynyt työpajojeni kulkuun, mutta niin minä kuin hankekin saimme arvokasta tietoa nuorisotilatoiminnasta ja nuorista. Jatkossa on pyrittävä sitouttavampaan työpajatyöskentelyyn, jotta työpajoista olisi huomattavampaa apua nuorille. Ryhmän tulee olla joko jo aiemmin toisensa tuntenut kiinteä ryhmä tai markkinointiin tulee käyttää enemmän resursseja. Haluan myös järjestää seuraavan työpajan yhteistyössä kirjaston musiikkiosaston kanssa. Tällöin nuoret tulevat varta vasten työpajaan eivätkä vain hengailemaan, kuten nuorisotiloille.

Taustan tekemistä Huhtasuon nuorisotiloilla.

Kiitos keväästä yhteistyötahoille. Jatkamme tästä kohti onnistuneempia työpajoja ja kohtaamisia nuorten kanssa.

–Simo Nieminen, työpajaohjaaja

Kouluikäisille nuorille ja nuorille aikuisille järjestettävät digitarinatyöpajat ovat pyörähtäneet käyntiin Turussa. Työpajojen ohjaajina toimivat Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelun, median ja kuvataiteen opiskelijat.

Ennen nuorten digitarinatyöpajoja Turun AMK:n opiskelijat ovat perehtyneet digitaalisen tarinankerronnan (Digital Storytelling) menetelmään, taidelähtöisten menetelmien vaikuttavuuteen, raakatekstien kirjoittamiseen taiteellisen työskentelyn tukena, osallisuuteen ja osallisuuden tukemiseen. Osana työpajatyöskentelyyn valmennusta opiskelijat tekivät myös omat digitarinansa teemasta ”Vahvuuteni”.

Esimerkki Turun AMK:n opiskelijoiden tekemistä digitarinoista: Matkalla kauneuden kanssa – Heidin digitarina. 

Nuorten kanssa ja nuorille

Näkymättömät-hankkeeseen liittyvä opintojakso Turun AMK:n opiskelijoille sisältää digitarinapajojen ohjaamiseen valmentavan johdanto-osuuden lisäksi työpajojen suunnittelun ja ohjaamisen pienemmissä työryhmissä.

Turun AMK:n opiskelijat kohtaavat työpajoissa toisia nuoria. Näkymättömät-hankkeen työpajoja järjestetään 15–29-vuotiaille nuorille. Tänä keväänä yhteistyötä tehdään Kaarinan Nuoret Pajamestarit ry:n, Kota ry:n ja SPR:n Turun vastaanottokeskuksen kanssa.

Ensimmäinen digitarinatyöpaja turvapaikanhakijoiden kanssa käynnistyi huhtikuun alussa ja päättyy toukokuun alussa. Toukokuussa työskennellään Pajamestareiden kymppiluokkalaisten kanssa ja touko–kesäkuun vaihteessa Kota ry:n nuorten aikuisten ryhmän kanssa.

Näkyviksi yhdessä merkityksiä rakentaen

Taide- ja medialähtöisiä menetelmiä sovellettaessa tärkeää on, että ohjaajilla on omakohtaista kokemusta menetelmän käytöstä. Digitaalaisen tarinankerronnan työpajatyöskentelyssä toimitaan yhdessä rakentaen merkityksiä sanoin, kuvin, musiikilla ja yhdistämällä näitä elementtejä pieneksi videoteokseksi.

Monesti juuri kokemukset ryhmässä työskentelystä, oman teoksen esittämisestä ja vastaanotosta ovat mieleenpainuvia ja vaikuttavia. Työskentelyprosessin aikana kysymykset siitä, miten haluan näyttäytyä ja tulla nähdyksi, nousevat esiin. Ne vaikuttavat ilmaisullisiin ratkaisuihin taide- ja medialähtöisessä työskentelyssä. Omien ajatusten, havaintojen ja tuntemusten esille tuominen sekä työskentelyprosessin aikana että omassa teoksessa tekevät tekijänsä näkyväksi.

Digitarina taipuu moneksi

Näkymättömät-työpajoissa digitarinaa kerrotaan omaelämäkerrallisesta lähtökohdasta. Tavoitteena on osallisuuden kokeminen ja tukeminen. Siksi osallistujien katseita suunnataan etenkin henkilökohtaisiin vahvuuksiin ja unelmiin, tähän päivään ja eteenpäin.

Digitarina soveltuu henkilökohtaiseen luovaan ja taiteelliseen ilmaisuun, mutta yhtä hyvin vaikkapa omasta osaamisesta kertomiseen esimerkiksi työnhakutilanteissa. Kun yhdistetään tekstiä, puhetta, musiikkia tai ääniefektejä, sekä valo- ja muita kuvia, kahden minuutin digitarinalla voi kertoa paljon.

Ilona Tanskanen & Pirita Juppi

Kirjoittajat toimivat Turun amk:n opiskelijoiden Näkymättömät-hankkeeseen liittyvän opintojakson opettajina ja ohjaavat opiskelijoiden työskentelyä digitarinatyöpajoissa.

Esimerkki Turun AMK:n opiskelijoiden tekemistä digitarinoista: Meizi – Eemelin digitarina.

Lisää esimerkkejä Turun amk:n opiskelijoiden tekemistä digitarinoista sekä jatkossa myös nuorten työpajoissa tehdyistä digitarinoista löydät Näkymättömät-hankkeen YouTube-kanavalta.