Hieno hanke, Näkymättömät – Nuorten digitarinat (ESR 2015 – 2018), opetti meitä toimijoita katsomaan maailmaa uudesta kulmasta ja tarjosi meille erinomaisen mahdollisuuden kuulla ääniä yhteiskunnan reunoilta. Hankkeella on ollut ilo työskennellä laajan toimijajoukon kanssa taitavissa moniammatillisissa verkostoissa. Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu erityisesti kirjastolaisille, nuorisotoimijoille ja hankeperheelle, mutta myös toteuttajien takana oleville organisaatioille; Turun ja Seinäjoen ammattikorkeakouluille ja Jyväskylän yliopistolle.

Alussa ymmärryksemme nuorten aikuisten (15 – 29-vuotiaat) syrjäytymiseen liittyvästä problematiikasta oli kapea, mutta uskallan väittää, että hanke on kasvattanut meistä asiantuntijoita. Kullekin on kehittynyt oma tulokulma ja yhdessä olemme vielä enemmän: hallitsemme laajasti taidelähtöisiä menetelmiä, tavoitamme nuoria aikuisia ja osaamme kuunnella heitä, meillä on aktiiviset verkostot, tunnemme kirjastojen mahdollisuudet sekä tiedämme kenen puoleen kääntyä, kun oma osaamisemme ei riitä. Näkymättömät-hankkeen ansioista emme enää ole passiivisia kuulijoita, vaan aktiivisia yhteispelaajia osallistamisen kentällä.

Näkymättömät onnistui myös havahduttamaan yleisen kirjaston, tärkeän yhteiskunnan toimijaan, näkemään nuoret ja kohtaamaan heidät. Hanke tarjosi kirjastolaisille koulutusta, työkaluja ja yhteistyöverkostoja sekä areenan, jolla kirjastoammattilaiset voivat tutustua nuoriin aikuisiin. Hankkeen kehittämät Topit-toimintamalli jatkaa elämää konkreettisen verkkokäsikirjan kautta www.kerrotarina.fi. Toivottavasti Topit auttaa luomaan vuorovaikutuksellisia suhteita yhteiskunnassa niin, ettei meillä olisi enää näkymättömiä nuoria aikuisia.

”Näkymättömät Nuorten digitarinat näkyville” on Ilona Tanskasen digitarina hankkeesta.

Turussa toukokuun viimeisenä päivänä 2018

Ritva Hyttinen

The post Näkymättömät kiittää! appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Itsensä ilmaiseminen, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen voimaannuttaa

Hankkeen työpajoissa näkyville on tullut nuorten voimaantuminen, se miten itselle entuudestaan tuntemattomien ilmaisukeinojen käyttö omien havaintojen ja elämysten ilmaisemiseksi tuottaa tunteen pystyvyydestä: Minäkin osaan, pystyn ja onnistun! Nuorten digitarinoissa ja muissakin kertomuksissa välittyvät kokemukset siitä, millaista on elää tämän päivän Suomessa. Välittyy myös se, miten on mahdollista löytää merkityksiä elämälle hyvinkin erilaisissa olosuhteissa.

Nuoret ovat työskennelleet työpajoissa, joissa ilmaiseminen ja esille tulemiseen suostumisen lisäksi olennaista on ollut katseleminen ja kuunteleminen. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemukset ovat olennainen osa voimaantumista. Nuorten digitarinoita on jaettu nuorten itsensä niin halutessa myös laajemmin, YouTubessa, ks. Näkymättömät – Nuorten digitarinat esimerkiksi Vilman digitarina (https://www.youtube.com/watch?v=teEUZDOWKr4). Tarinat vaikuttavat työpajojen ulkopuolellakin.

Vuorovaikutus vaatii kykyä kyseenalaistaa tottuja tapoja

Entä mitä tämä hanke on näyttänyt minulle digitarinatyöpajojen kouluttajana ja ohjaajana? Siitä huolimatta, että olen toiminut suomen kielen ja viestinnän opettajana niin sosiaalialan kuin taidealojen koulutuksessa yhteensä yli 25 vuotta, hanke avasi silmäni sille, miten vaativaa työpajaohjaus on. Monesti ihan tavalliset ammatilliseen kommunikaatioon liittyvät käytänteet osaltaan ohjaavat esimerkiksi juuri nuoria marginaaliin.

Etenkin juuri syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten kanssa tarvitaan kykyä tulkita ja toimia vuorovaikutustilanteissa niin, että kaikille osallistujille on tarjolla mahdollisuuksia tehdä valintoja, olla omassa elämässään merkittävä vallankäyttäjä ja toimija. Tarvitaan kykyä kyseenalaistaa luonnollisiksi muodostuneita tapoja kommunikoida ja toimia ihmisten kanssa. On osattava toimia toisin kuin on totuttu, niin että tasa-arvoinen dialogi on mahdollinen siitäkin huolimatta, että esimerkiksi työpajoihin ja ammatillisiin vuorovaikutustilanteisiin liittyy sellaisia hierarkkisia valta-asetelmia, joille ei oikeastaan voi mitään. Työpajoissa, joissa sovelletaan taide- ja medialähtöisiä menetelmiä, tällaiseen dialogiseen työskentelyyn tarjoutuu mahdollisuus.

Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä ja verkostoja

Yksi asia, mikä nousi esiin heti hankkeen alkuvaiheissa, oli se, että etenkin syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ihmisten tavoittamiseen tarvitaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä. Ensimmäisiä hankkeessa vastattavia kysymyksiä oli se, miten kirjastossa voitaisiin tavoittaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret. Selvää oli, että ilmoitus kirjaston seinällä, nettisivuilla tai Facebookissa tuskin tuottaisi tulosta.

Parhaiten kysymykseen pystyivät vastaamaan esimerkiksi nuorten ja perheiden asioiden parissa toimivat järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat. Turun alueella tehtiin yhteistyötä esimerkiksi Kota ry:n (www.kota.fi) ja Pajamestareiden (ks. www.pajamestarit.fi) kanssa.

Eri alojen asiantuntijoiden näkökulmat ja osaamispääoma ovat tarpeen kommunikoitaessa nuorten kanssa. Jos nuorella on useita ikäviä kokemuksia siitä, miten on tullut ohitetuksi tai torjutuksi, uusia turhautumisia ei välttämättä jaksa enää kovin montaa lisää. Työpajaohjaajalta se edellyttää taustatietoja jo työpajaa valmisteltaessa, ymmärrystä ottaa nuoret mukaan toiminnan suunnitteluun mutta myös kykyä tunnistaa tarve suunnitelmien muuttamiseen, kykyä soveltaa menetelmiä ja kommunikointitapoja pikaisesti työpajan edetessä osallistujien tarpeen mukaan. Työpajaohjaajalla on erityinen vastuu siitä, että nuorella on todellinen mahdollisuus tuoda oma näkemyksensä esiin.

Elossa Näkymättömät-hankkeen jälkeen: www.kerrotarina.fi

Näkymättömät – nuorten digitarinat ‑hanke jää elämään verkkovälitteisesti: Topit-käsikirjan (www.kerrotarina.fi)  ideoita toteuttavat jatkossa muut kuin hankkeessa toimineet ihmiset. Toivottavasti niin kirjastojen henkilöstö kuin muutkin nuorten kanssa työtään tekevät löytävät Topit-käsikirjan ja sen sisällöille käyttöä.

Näkymättömät – Nuorten digitarinat ‑hanketta ja sen menetelmiä Hampurissa marraskuussa 2017 Carpe-yhteistyöverkoston (ks. https://husite.nl/carpenetwork/)  konferenssissa esitellessäni kohtasin bioanalytiikan opettajia niin Suomen Turusta kuin Englannin Manchesterista – sekä kiinnostuksen soveltaa menetelmiä korkeakouluopintoihin. Työelämä tuntuu olevan kiihtyvässä liikkeessä: Työnkuvat muuttuvat. Niin tekevät toimintaympäristötkin. Eläkevirat ovat mennyttä maailmaa; työpaikkoja haetaan monta kertaa ammattiuran aikana. Tämä kaikki edellyttää kykyä johtaa omaa työtään ja osaamistaan sekä kehittää niitä. Siinä kyky itsereflektioon on keskeinen asia. Tarvitaan myös taitoa kertoa omasta osaamisestaan erilaisille ihmisille. Taide- ja medialähtöiset työtavat mahdollistavat sekä reflektiivisen että ilmaisullisen osaamisen karttumisen. Työni niitä soveltaen ja kehittäen jatkuukin Näkymättömät – Nuorten digitarinat ‑hankkeen jälkeen korkeakouluissa opiskelevien nuorten parissa.

Teksti ja kuva: Ilona Tanskanen

The post Näkymättömät-hanke kirkasti katsetta appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Kurssipaikkana oli Seinen varrella Normandiassa, Andé-nimisessä kylässä sijaitseva Moulin d’Andé, joka on historiallinen, 1100-luvulla rakennettu mylly. Myllyn tiluksiin kuuluu useita eri rakennuksia, kuten teatteri, jossa järjestettiin pääosa kurssiohjelmastamme. Bussimatka Pariisista Andéen kesti reilun puolitoista tuntia. Meitä oli yhteensä 17 osallistujaa ympäri Eurooppaa ja olipa muutama osallistuja kotoisin Etelä-Amerikastakin. Yhteistä meille kaikille oli se, että työskentelemme Euroopassa luovan kirjoittamisen opettamisen parissa.

Maanantaista torstaihin järjestetyn kurssin aikataulu oli tiivis, täyteläinen ja vaativa. Päivät oli jaettu aamun (9–13) ja iltapäivän (14.30–18) sessioihin, joiden välissä oli lounas ja useita kahvitaukoja. Aamupäivät oli varattu ohjaavien opettajien työpajoihin, joissa käsiteltiin koulutuksen teemaa eri näkökulmista. Iltapäiville oli varattu kaksi työpajasessiota, joissa me oppilaina olevat opettajat esittelimme omia metodejamme, testasimme tehtäväkokonaisuuksia tai luennoimme meille läheisistä aiheista. Vastuuopettajat antoivat palautetta siitä, mikä toimi ja mihin kannattaisi omassa opetuksessa kiinnittää huomiota. Meille olikin äärimmäisen tärkeää saada palautetta Näkymättömissä käyttämistämme metodeista ja niiden toimivuudesta alan asiantuntijoilta.

Alas norsunluutornista: Ensimmäinen kurssipäivä

EACWP Teachers Training kurssin alkajaisiksi Alain André, Aleph-Écriture -organisaation perustaja ja opetusjohtaja, esitteli meille työpajassaan Getting out of its ivory tower mitä “writing from the real” hänelle tarkoittaa. Hänen tarkoituksenaan oli korostaa, että jokaisen ihmisen näkökulma todellisuudesta on erilainen, eikä näkökulmia voi koskaan täysin yhdistää tai saada kattavaa yhteistä käsitystä ympäröivästä todellisuudesta. Useimmat kirjoittajat kirjoittavat siitä, mitä ovat kokeneet, nähneet tai lukeneet, joten kokemus ympäröivästä todellisuudestamme ja niistä elementeistä, joista se rakentuu, on mainio lähtökohta työpajalle.

Inspiraation tarinan aloittamiseen voi saada jostain ympäröivän todellisuuden yksityiskohdasta, vaikkapa lehtiuutisesta, kuvasta, tositarinasta tai  sosiaalisen median ilmiöstä.

Alain Andrén ohjeet kronikan tai lyhyen uutisen kirjoittamiseen writing from the real -metodilla:

Tee puolen tunnin kävelyretki ja tarkastele ympäristöäsi (tässä tapauksessa Moulin d’Andén ympäristöä). Huomioi omat ajatuksesi: tuleeko mieleesi toistuvasti jokin ajatus? Liitä tämä ajatus jotenkin ympäristön kuvaukseen. Kirjoita yksi sivu. Käytä aikaa maksimissaan puoli tuntia.

Oli hämmästyttävää, miten erilaisia tarinoita samassa maisemassa kuljeskelu synnytti.  Kaikkien 15 osallistujan näkemys oli hieman omanlaisensa, mikä havainnollisti hyvin Alainin ajatusta siitä, että todellisuutemme ovat erilaisia. Jo ensimmäisen harjoituksen purkukeskustelussa hämmästytti se, miten vähän perinteissä kirjoittamisen opetuksessa tunnutaan kiinnittävän huomiota emotionaaliseen puoleen tai kokonaisvaltaiseen eheytymiseen. Pienryhmässä kritisoitiin esimerkiksi aistihavaintojen niukkuutta tekstissä – ikäänkuin kirjoittaja ei sitä itse huomaisi tai tietäisi, että teki jostain syystä tehtävän toisin kuin ohjeiden mukaan olisi pitänyt. Terapeuttisen kirjoittamisen ryhmissä keskityttäisiin negatiivisen palautteen sijaan miettimään esimerkiksi sitä, mikä ehkä on vaikuttanut aistihavaintojen puutteeseen ja miten kirjoittaja itse kokee tekstinsä, miksi hänelle oli tärkeämpää kirjoittaa jostain muusta välittömien aistihavaintojen sijaan. Tällainen lähestymistapa on uskoakseni lopulta parempi myös kirjoittamistaidon kehittymisen kannalta – itsetuntemuksen paraneminen vaikuttaa myös kirjoittamiseen positiivisesti.

Ensimmäisenä osallistujien työpajoista oli vuorossa Terhi Forssenin ja Karoliinan yhteinen opetuskokeilu Detox-treatment for words. Tässä harjoituksena oli tarkoitus tarkastella jotain itselle merkitykselliseksi muodostunutta sanaa. Sanaa tutkiskeltiin leikkaamalla sen kirjaimet erilleen ja muodostamalla niistä uusia sanoja ja assosiaatioita.  Lopuksi assosiaatioista ja niistä syntyneistä kirjoitelmista keskusteltiin yhdessä. Osallistujat olivat sanaa pilkkoessaan saaneet tärkeitä oivalluksia mm. omiin jumiutuneisiin ajatusmalleihinsa ja niiden mahdolliseen purkamiseen liittyen.

Näkymättömät-hankkeen esittely ja työpajametodien kuvailu järjestyivät nekin yllättäen jo ensimmäiselle iltapäivälle. Kuvailimme kolmevuotisen Näkymättömät-hankkeen lähtökohdat, tavoitteet ja menetelmät ja näytimme englanniksi tekstitetyn videon Pieksämäellä kuvatusta digitarinatyöskentelystä, joka esitteli neljä kuukautta kestäneen projektin kahdeksan nuoren kanssa. Työpajan toisella puoliskolla Katja esitteli supersankarityöpajansa pääpiirteet. Konkreettiseen tekemiseen emme valitettavasti ehtineet lyhyen ajan puitteissa, mutta saimme kuitenkin työpajaan osallistujat piirtämään itsestään muotokuvan sillä ei niin tutulla kädellä. Saimme työpajasta sisällöllisesti ja metodisesti varsin hyvää palautetta, mikä tuki mainiosti joulun alla alkanutta hankkeen käsikirjan kirjoittamisprosessia.

Päivällisen jälkeen meille järjestettiin myllyalueen kiertokävely. Näimme kauniin myllyn myös sisältä käsin ja taustamusiikkina saimme nauttia myllyllä majoittuvien musiikkileiriläisten soitosta.

Toisen kurssipäivän satoa: Matkakirjoittaminen

Tiistaiaamuna ohjelma jatkui Leen van der Bergin luennolla ja työpajalla. Hänellä oli aiheenaan matkakirjoittaminen. Teimme moniosaisen harjoituksen, jossa matkoja tarkasteltiin ennen kaikkea matkana omaan itseen. Ihminen ei matkalta palattuaan enää ole täysin sama kuin matkalle lähtiessään, vaan joku hänessä on muuttunut. Tämän muutoksen ja sisäisen prosessin kuvaus voi antaa matkasta kirjoittamiselle aivan erilaista syvyyttä kuin pelkkä perinteinen ulkoisten tapahtumien ja nähtävyyksien raportointi. Työpajan keskeinen ajatus siitä, että matkakertomuksen kirjoittaja käyttää samoja narratiivisia keinoja kuin fiktion kirjoittaja, on hyvä muistutus kirjoittajan vapaudesta sekoittaa faktaa ja fiktiota tuottaakseen toimivan tarinan. Näkymättömät-hankkeen nuorten päiväkirjaklubilla Karoliina toteutti harjoituksesta seuraavanlaisen version, josta pidettiin kovasti:

“Listaa elämäsi merkityksellisiä matkoja viiden minuutin ajan. Valitse sitten yksi matkoista. Kirjoita ensin siitä, miten matka alkoi (5 min), sitten mieleen jäävimmästä hetkestä matkalla (5 min). Kuvaa seuraavaksi mikä matkassa yllätti sinut tai oli erilaista kuin etukäteen luulit (5 min). Kerro myös mitä opit itsestäsi. Entä matkakumppanistasi? (5 min) Mikä sinussa muuttui matkan seurauksena? (5 min). Lue lopuksi tekstisi ja alleviivaa tärkeimmät sanat. Koosta niistä lyhyt runo  (5 min).”

Lounaan syötyämme jatkoimme edellisen päivän tapaan muiden opiskelijoiden opetusnäytteisiin tutustumista. Tämän päivän työpajoista omaan työkalulaatikkoon muutti David Trochin Worst Audience Ever-harjoitus. Harjoitus toteutettiin myös Näkymättömät-hankkeen järjestämällä nuorten päiväkirjakurssin päätösklubilla viime syksynä. Kaikki klubilla esiintyneet saivat valita haluavatko perinteisen esityksen sijaan kokeilla, miltä tuntuisi yhden tekstin luennan ajan esiintyä pahimmalle mahdolliselle yleisölle. Kolme esiintyjää päätti tarttua haasteeseen ja esityksistä yleisön reaktioineen tulikin varsin hauskoja.

Päivän päätteeksi nautimme päivällisen sekä osallistuimme musiikkileirin nuorten osallistujien tarjoamaan klassisen musiikin konserttiin. Konsertti oli varsin laadukas, olivathan leirin osallistujat Ranskan klassisen musiikin koulutuksen lahjakkaimpia nuoria lupauksia.

Kolmas päivä: Finding the human

Keskiviikkoaamuna alkoi jo painaa oppimisen yliannostuksen aiheuttama väsymys, mutta onneksi Gale Burnsin Finding the Human -työpaja oli omiaan piristämään ja innostumaan jälleen uuden oppimisesta. Interaktiivisen luentonsa jälkeen Gale kehotti meitä valitsemaan parin, jota emme ennestään tunne. Hänen tehtävänantonsa aiheutti ensin hieman paniikkimielialaa, mutta osoittautuikin erittäin toimivaksi. Saimme tehtäväksemme kertoa toisillemme elämäntarinamme vuorotellen, niin että toinen kuuntelee keskeyttämättä toisen kertomusta viidentoista minuutin ajan. Oli hämmästyttävää miten paljon viidessätoista minuutissa ehti jakaa, ja miten joitakin hyvin tärkeitä elämään kuuluvia asioita ei muistanut mainita lainkaan. Teimme myös muita lyhyempiä harjoituksia, joissa mm. viiden väitelauseen avulla kartoitettiin millainen kuva meillä on itsestämme kirjoittajina.

Iltapäivän opetusnäytteet päättivät kurssin pedagogisen osion. Niistä kiehtovin oli Alma Mathijsenin vetämä henkilöhahmojen luomisharjoitus, jossa kuvailtiin erilaisia bussimatkustajatyyppejä.

Keskiviikkoiltana työpajaohjelman päätyttyä oli perinteisen iltajuhlan eli Open Micin vuoro. EACWP:n tapahtumissa osallistujat lukevat tyypillisesti tekstejään toisille rennossa (viinillä maustetussa) ilmapiirissä. Teksti sai olla oma tai lainattu, englanniksi tai omalla äidinkielellä. Tilaisuuden kohokohta oli lopulta katkelma Alain Andrén tekstistä, joka luettiin osissa ensin ranskaksi, sitten englanniksi ja lopulta suomeksi. Katja sai kunnian lukea suomenkielisen käännöksen, joka tietenkin herätti kieltä tuntemattomassa yleisössä paljon innostusta.

Kohti kotia

Torstaina, kurssin viimeisenä aamuna järjestäjät keräsivät meiltä kirjallista ja suullista palautetta. Monet asiat herättivät vilkasta keskustelua. Useat meistä jäivät kaipaamaan yhtä välipäivää tai rennompaa ohjelmarunkoa, johon olisi jäänyt tilaa myös kaiken opitun prosessoimiseen itse kirjoittamalla. Myös se harmitti, että tapahtuman organisointi, kuten ohjelman julkaisu ja asioista tiedottaminen, olisi voitu tehdä  ajoissa. Näiden korjaaminen seuraavaksi kerraksi mahdollistaa esimerkiksi lentolippujen hankkimisen sopivimmalle aikataululle.

Bussi vei meidät mukavasti takaisin Pariisiin, josta matkasimme pikaisesti metrolla lentokentälle. Aikaa ei jäänyt liikaa, joten tuliaisostokset rajoittuivat yhteen lentokentän makeiskauppaan. Toimme kuitenkin mukanamme paljon ideoita ja materiaalia omaa opetustamme varten.

Katja Kontturi & Karoliina Maanmieli

The post Katja ja Karoliina kirjoittamisen opettajien koulutuksessa Normandiassa appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Valmalaisten pajapalautetta Seinäjoelta.

Seinäjoen digitarinapajoissa yhteistyötä on päästy rakentamaan muun muassa koulutuskeskus Sedun Valma-koulutuksen kanssa. Valman kautta osallistujia on saatu kahteen eri pajatoteutukseen Kauhajoelta ja Seinäjoelta. Pajojen merkitystä ja vaikutuksia nuoriin ovat päässeet aitiopaikalta seuraamaan Valman opettajat Sari ja Elina. Yhteistyö heidän kanssaan on pajojen järjestäjän näkökulmasta sujunut ihanteellisesti, toimijoiden välillä on vallinnut hyvä keskusteluyhteys ja pajoja on kehitetty sekä heiltä ja nuorilta saadun palautteen pohjalta.

Kokemuksia pajoista

Vaikka pajojen toteutukset Seinäjoella on olleet jalkautuvia ja toiminnan ideaa on käyty esittelemässä osallistujien omassa tutussa ympäristössä, on pajoihin osallistumiseen silti sisältynyt paljon nuorten mieliä askarruttavia kysymyksiä. Miten nuoret Valmalla sitten suhtautuivat pajoihin etukäteen, herättikö aihe kiinnostusta vai epäilyksiä? Elina toteaa, että suhtautumista oli yhtä monenlaista, kun on opiskelijoitakin. Osa nappasi ajatuksesta heti kiinni, muutamia piti suostutella ja sitten oli niitä, joiden olisi todella toivottu osallistuvan, mutta, jotka eivät syystä tai toisesta kyenneet. Ajatuksena Valmassa oli, että jos nuori saadaan osallistumaan, pajat toimisivat tapana avartamaan heidän omaa maailmaansa, Elina kuvailee. Myös Sari toteaa, että pääsääntöisesti opiskelijat olivat innokkaita, mutta hieman pelokkaita mahdollisten teknisten osaamisvaatimusten suhteen.

Mukaan on lähdetty silti innolla ja epäilyksiä varsinkin teknisten vaatimusten osalta on saatu hälvennettyä rohkaisemalla ja opastuksella. Valman kautta pajoihin on osallistunut Seinäjoen alueelta 35 nuorta. Pajoissa on opittu ja koettu monenlaista, myös Sari ja Elina pystyvät helposti kokoamaan opiskelijoiden kokemuksia pajoista: ”Kaikki ne opiskelijat, jotka saivat tarinansa valmiiksi, ovat olleet valtavan tyytyväisiä. Ja mikä parasta, heihin ITSEENSÄ!” Luovan työskentelyn on koettu tuottaneet paljon positiivisia vaikutuksia: osa opiskelijoista on ollut erittäin innokkaita – he ovat kertoneet ideoistaan ja videoistaan – ja ovat halunneet esittää niitä muille.  Sari summaa tarinankerronnan voimaa ja opettajien liikutusta oppilaiden työn tuloksista kertomalla, kuinka viimeisenä koulupäivänä eräs opiskelija halusi näyttää heille oman videonsa. Videon avulla oppilas sai ilmaistua sen, mitä ei ollut pystynyt kertomaan heille muutoin. Valman oppilaiden ohjaajat kertovatkin käyneensä läpi koko tunneskaalan nuorten videoita katsoessaan: ”Surua, iloa, hilpeyttä, ylpeyttä, kiitosta jne.  Ja tietenkin ajatus ja tietoisuus, siitä kuinka viisaita ja ajattelevaisia nuoria meillä onkaan.” Opiskelijoiden osaaminen, kyky pukea ajatuksia ja kokemuksiaan digitaaliseen muotoon on ilahduttanut sekä Saria että Elinaa.

Tunteita ja tarinointia harjoiteltiin pajoissa erilaisten harjoitusten kautta.

Onnistumisia ja haasteita

Hankkeen pajojen tavoitteena on tukea nuorten osallistumista ja kehittää osallisuutta tukeva toimintamallia, joka kiinnittyy nuorten arkiseen kokemusmaailmaan ja sen ilmiöihin. Toimintamallin on tarkoitus hyödyntää nuorten monimediaisuutta sekä tarjota luovia taidelähtöisiä menetelmiä itseilmaisun tueksi.  Sarin ja Elinan kommenttien valossa toiminta näyttää palvelevan juuri tätä tarkoitusta. Miten pajojen konkreettiset hyödyt ovat näkyneet Valmassa? Elina kertoo nähneensä nuorten tuottamana monta upeaa tarinaa. Sekä visuaalisesti hienoja teoksia, mutta myös sisällöllisesti upeita digitarinoita. Hän kertoo myös huomanneensa, että vaikka nuoret ”asuvat” some-maailmassaan ja ottavat kuvia erilaisiin sovelluksiin, tekninen työskentely pajoissa voi silti olla monille haastavaa. Konkreettisiksi hyödyiksi voidaan Elinan mukaan ehdottomasti lukea kaikki lisääntyneet tekniset taidot esim. kuvien- ja äänenkäsittely. Myös Sari on samoilla linjoilla: ”Opiskelijoiden tunne omasta ”teoksesta” on välittynyt meillekin saakka; he ovat olleet ylpeitä omasta esityksestään. Olemme paljon keskustelleet ja kannustaneet opiskelijoita käyttämään videontekotaitoja opintojen dokumentointiin ja esittämiseen jatko-opinnoissakin.”

Haasteitakin on toki ollut ja kompastuskiviä pohtiessa esille tulevat oman digitarinan aiheen löytäminen sekä tekniset haasteet. Haasteiden voittamiseksi onkin hyvä miettiä myös keinoja edesauttaa nuorten oppimista ja motivointia. Mitkä voisivat siis olla tällaisia tekijöitä? Elina kuvailee hyvin Valman sitoutumista yhteistyöhön kertomalla, että nuorten kanssa on jo etukäteen keskusteltu aiheesta ja valmistauduttu kertomalla tarinoita:  ”Heidän tehtävänään on ollut itse tuottaa tai kertoa tarinoita keksittyjä tai tosia. Heidän kanssaan on tehty erilaisia tehtäviä tarinoiden ympärille.” Eniten motivoivaksi koettiin myös, että tarina ja sen aihe syntyvät nuoresta itsestään: ”Samalla kun tekee tarinaa itsestään, elämästään, läheisistään, nuori prosessoi itseään eteenpäin vähän kuin vaivihkaa.” Myös työpajojen pitopaikalla koettiin olevan merkitystä nuorille ja kirjasto koettiin paikkana tuttuna ja sijainniltaan ammattikorkeakoulun tiloja lähestyttävämpänä.

Suosituksia

Hankkeen tarkoituksena on innostaa kirjastoja ja nuorisotoimijoita mukaan järjestämään digitarinapajoja. Mitä tuumivat siis Sari ja Elina kahden kierroksen pajakokemuksella, suosittelisivatko he toimintaa muille? Ajatukset tässä kohtaa ovat yksimieliset: ehdottomasti! Elina summaa vielä Valmalaisten tuntemuksia pajoista seuraaviin lopputervehdyksiin:

”Tämä on loistava tapa nuorille itselleen mutta myös kaikille, jotka näkevät ja kuulevat heidän tarinansa. Olette tehneet aivan loistavaa työtä nuoriemme kanssa. Olette saaneet kaikki upeaa palautetta ja kiitosta heiltä. Hyvää ohjausta, pitkämielisyyttä, joustavuutta, ihanaa suhtautumista. Kiitos! Toivottavasti saamme nähdä vielä jatkossa näissäkin merkeissä. ”

Seinäjoen pajojen tunnelmia

Teksti ja kuvat: Satu Salmela, SeAMK Näkymättömät hanketiimi.

The post Yhteistyön voimaa Seinäjoella appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Kevään pajakierrokset olivat mielenkiintoisia myös siksi, että Seinäjoella testattiin kahta erilaista pajatoteutusta. Pidempää, jo aikaisemmin Valman kanssa kokeiltua pajamallia kehitettiin osallistujien palautteen perusteella entistä paremmaksi ja testattiin uuden Valma ryhmän kanssa. Lisäksi uutta, lyhyempää ja intensiivisempää pajamallia kokeiltiin Joupin ryhmäkodin nuorista ja Sedun opiskelijoista koostuvan ryhmän kanssa.

Syksyllä 2016 toteutetusta ensimmäisestä pajakokeilusta kerättiin runsaasti palautetta niin osallistujilta, ohjaajilta kuin osallistuneiden nuorten ohjaajilta. Saadun palautteen perustella toimintaa pyrittiin kehittämään paremmin osallistujien toiveiden mukaiseksi. Yksi konkreettinen toive oli mm. pajakertojen pidentäminen kahdesta tunnista kolmeen tuntiin.

Joupin ryhmäkodin ja Sedun nuoria digitarinapajassa

Uusi kokemus sen sijaan olivat Seinäjoen lyhytpajat. Tässä toteutuksessa pajasisällöt tiivistettiin yhteen ennalta pidettyyn hankkeen esittelykertaan sisältäen oman tarinan ideointia sekä kahteen peräkkäiseen, pidempään pajapäivään. Mitä sitten opimme näistä rinnakkain toteutetuista pajoista Seinäjoella?

Pajojen ohjaajat Jukka Saarela ja Juhani Haarala summasivat lyhytpajojen suurimmaksi eduksi nuorten intensiivisemmän keskittymisen sekä innostuksen ylläpitämisen helppouden. Toisaalta, kun aikaa on rajatusti, myös omaa aihetta joudutaan työstämään pidemmälle ennen pajoihin tuloa. Pidemmissä pajoissa osallistujien on mahdollista etsiä ja pohtia omaa aihettaan pidempään, mikä voi olla etu, mutta myös etenemistä hankaloittava tekijä. Seinäjoen pajoissa nuoria on kannustettu aiheiden puolesta positiiviseen tulevaisuusajatteluun, mutta aiheita ei ole rajattu tietyin teemoin. Näin on haluttu tietoisesti lisätä nuorten motivaatiota ja sitoutumista mahdollistamalla juuri omanlaisen tarinan tekeminen. Aiheen valinnassa ja tarinan rakentamisessa on nuorille tarjottu yksilöllistä tukea.

Käytetyistä pajavaihtoehdoista lyhytpaja voi toimia erityisesti sellaisten nuorten kanssa, joilla on haasteita tekemiseen keskittymisessä. Useammalle viikolla jaettujen pajojen aikana nuorten keskittyminen saattaa herpaantua, ajatus ja ideointi katketa kokonaan. Toisaalta Haarala ja Saarela muistuttavat, että pidemmissä pajoissa nuoret ehtivät rauhallisemmin työstää omaa tarinaansa, tarvittaessa vaikka vaihtaa aihetta, pohdiskella tarinankerrontaa useista eri näkökulmista ja myös kerätä aineistoa tarinan rakentamiseksi perusteellisemmin.

Lyhytpajoissa näiden elementtien tulee olla valmiimpina pajoihin tultaessa, eli ohjaajan näkökulmasta korostuu pajoista pidetty alkuinfo ja ohjeistaminen. Oli kyseessä sitten lyhyt tai pitkä paja, huomiota kannattaa kiinnittää erityisesti toiminnan strukturointiin, jotta tekemisen palo saadaan säilytettyä ja mahdollisesti hyvin eri tahdissa eteneviä nuoria ohjattua heidän tarpeidensa mukaisesti.

Seinäjoen ohjaajat korostavat, että tärkeää on luoda pajalaisille tunne siitä, että jotakin saadaan koko ajan aikaiseksi. Jokaisella kohtaamiskerralla kaikki stepit vievät prosessia eteenpäin ja lopun päämäärän eli oman valmiin digitarinan tulisi olla koko ajan selkeänä mielessä. Ohjaajien tehtävänä on tätä tavoitetta kirkastaa ja edistää, varsinkin pidemmissä pajatoteutuksissa. Kuitenkin samat perushaasteet ovat läsnä riippumatta siitä, onko kyseessä pitkä tai lyhyt pajatoteutus. Kriittisiä vaiheita, joissa osallistujat tarvitsevat tukea on useita, mutta samalla nuorten toimeliaisuus, kokeilunhalu ja tarve saada oma ääni kuuluville tekevät toiminnasta myös ohjaajille erittäin palkitsevaa.

Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla oltiin erittäin tyytyväisiä kevään kahteen erilaiseen pajatoteutukseen sekä tietysti pajojen lopputuloksiin, hienoihin digitarinoihin. Pajojen välisestä ystävyydestä, eroista ja samankaltaisuuksista opittiin paljon ja anti tullaan käyttämään edelleen hankkeen työpajamallien kehittämiseksi.

Pajatoiminnan päätöskerta Seinäjoella keväällä 2017 vapputunnelmissa

Teksti ja kuvat: Satu Salmela, Juhani Haarala ja Jukka Saarela, SeAMK Näkymättömät hanketiimi.

The post Pajojen välisestä ystävyydestä – pajakokeiluja Seinäjoella appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Keväällä 2017 Nuori näkyväksi ‑koulutuksessa pohdittiin ammatti-identiteettejä ja monialaista yhteistyötä, innostamista, osallisuutta, nuoruutta ja nuorten kanssa toimimista, etenkin kommunikaatiota. Koulutus oli suunnattu kirjasto- ja nuorisotoimen henkilöstölle. Keskustelujen lisäksi kirjoitettiin, tehtiin digitarinoita ja tutkittiin valtasuhteisiin liittyvää viestintää draamatyöpajassa. Yhtenä koulutuksen tavoitteena oli lujittaa kirjasto- ja nuorisotoimen välistä yhteistyötä.

Jotkut Nuori näkyväksi -koulutukseen osallistuneista tunsivat toisensa jo entuudestaan esimerkiksi siksi, että he tekevät työtä Turun lähikirjastoissa ja samassa yhteydessä toimivissa nuorisotiloissa. Syntyi myös uusia yhteistyösuhteita, jotka toivottavasti johtavat jatkossa yhteiseen nuorille tarkoitettuun toimintaan.

Oma ammatti-identiteetti työn alla

Yhteistyö toisten kanssa edellyttää sitä, että on valmis kertomaan omasta työstään. Kerronta olikin yksi keskeisisistä teemoista Nuori näkyväksi -koulutuksessa. Omaa työtä ja ammatti-identiteettiin liittyviä asioita tuotiin esiin sanallisesti mutta myös kuvilla. Tehtiinpä koulutuksessa pieniä digitaalisia tarinoitakin, siis videoita, siitä huolimatta, että koulutuksen kesto kokonaisuudessaan oli kolme kertaa neljä tuntia ja välitehtävät päälle.

Lindan digitarina nuorisotyöstä

Toisen työn tutkimista

Yhteistyö toisten kanssa edellyttää myös kykyä kuunnella kaikilla aisteillaan. Ensimmäisellä koulutuskerralla tehtävänä oli haastatella, mitkä ovat yhteistyökumppanin työhön liittyviä vahvuuksia, ja kertoa niistä muille. Yhtenä koulutukseen sisältyvänä tehtävänä oli toisen työn havainnointi ja kuvaaminen. Kuvat esiteltiin, ja kerrottiin, millaisiin työhön liittyviin asioihin oli kiinnittänyt huomiota sekä millaiset asiat tuntuivat olevan keskeisiä.

Vuorovaikutus ja valta

Nähdyksi ja kuuluksi tulemisen kokemus edellyttää kohtaamista. Joskus tavat, joilla olemme tottuneet toimimaan, tekevät kohtaamisen hankalaksi – siitäkin huolimatta, että kysymys voi olla tavallisista ja normaaleista vuorovaikutuksen tavoista.

Yksi asiakokonaisuus koulutuksessa oli ammattilaisten ja nuorten valtasuhteet ja vallan osoittaminen kommunikaatiossa, eli niin sanottu statusviestintä. Aihepiiristä keskusteltiin, mutta sitä tutkittiin myös kokemuksellisesti teatteri-ilmaisun ohjaaja ja medianomi Tiina Paanasen draamatyöpajassa. Esiin nousivat etenkin haastavat vuorovaikutustilanteet. Ratkaisu voi löytyä siitä, että menee lähelle vuorovaikutuskumppania, asettuu tasa-arvoiseen asemaan hänen kanssaan.

Keskustelut virtailivat kuin kevätpurot

Yhteistyö nuoriso- ja kirjastotoimen välillä, nuoret ja vuorovaikutus heidän kanssaan, medialähtöiset menetelmät, nuorten ajatusten ja näkemysten esiin tuominen ja se, miten toimia haastavissa tilanteissa, kiinnostivat ja puhuttivat koulutuksen osallistuneita. Uusia toimintatapoja hahmoteltiin yhdessä. Yhtenä näistä oli videotyöpajojen järjestäminen nuorille.

Toteuttamismahdollisuuksia joillekin uusille ideoille on tarjolla heti. Mutta esimerkiksi Yli-Maariaan rakennettavaan Ypsilon monitoimitilaan päästään vasta vuonna 2018, tilojen ja toiminnan suunnitteluun toivottavasti kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Keskusteluissa nimittäin todettiin, että harmillisen usein yhteistä keskustelua, toiminnan suunnittelua ja kunkin roolien rakentelua saman katon alla toimittaessa on vain vähän. Yhteistyösuhteita on siis olemassa, kommunikaatiolle täytyy vain löytää aika ja paikka arjen askareissa.

Nuori näkyväksi -koulutuksen kouluttajina toimivat Näkymättömät – Nuorten digitarinat -hankkeen projektipäällikkö Ritva Hyttinen, yliopettaja Pirita Juppi ja lehtori Ilona Tanskanen. He ovat koulutukseen osallistuneiden käytettävissä, kun kirjastoissa ja/tai nuorisotiloissa järjestetään taide- ja medialähtöistä toimintaa nuorille.

Teksti ja kuva: Ilona Tanskanen

Heidin pohdintoja innostamisesta

The post Yhteistyö nuorten kanssa näkyväksi kirjasto- ja nuorisotoimen koulutuksessa Turussa appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Sain media-alan opiskelijana olla mukana Näkymättömän-hankkeen työpajassa, johon osallistui epäsäännöllisesti noin kymmenen nuorta.

Omalla kohdallani ajattelin ympyrän sulkeutuvan nuorten digitarinapajassa. Olen 16-vuotiaana sairastunut keskivaikeaan paniikkihäiriöön, joka muutti koko elämäni kulun, lähestulkoon yhden iltapäivän aikana. Yrittäessäni parantua ja rakentaa itsestäni vahvempaa, luin ja kirjoitin paljon tarinoita. Niistä tuli minun pakokeinoni tästä maailmasta, sen hetkisestä elämästä. Nyt minulla oli mahdollisuus auttaa muita nuoria kirjoittamaan tarinansa, jakaa tarinoiden tärkeyttä ja ehkä jopa auttaa heitä rakentamaan itsensä vahvemmaksi.

”Osasin samaistua nuoriin, tiesin heidän ajatuksensa ja tunteensa. Mutta en enää ymmärtänyt heitä.”

Kymmenen vuotta työpajan nuoria vanhempana, olin jo unohtanut sen panssarin, jonka nuoret
rakentavat itselleen. Hyvät kommentit ja kehut kimpoavat pois, ainoastaan negatiiviset
kommentoinnit tunnutaan uskovan. Minkään ei saa näyttää innostavan tai kiinnostavan, kukaan ei saa tehdä vaikutusta. Pitää esittää itsevarmaa ja vanhaa, vaikka sisällä musertuisi suurenkin
taakaan alta.

Se oli suurin vaikeuteni työpajassa. Osasin samaistua nuoriin, tiesin heidän ajatuksensa ja tunteensa. Mutta en enää ymmärtänyt heitä. Miksi tuolloin kaikki tuntui niin hirveän epämukavalta, vaikealta, ja tulevaisuus oli joku kaukainen maa, johon ehkä joskus saattaisi päästä, jos lippu jostain tipahtaa käteen?

”Tarinat, joita he kertoivat, olivat ihania, liikuttavia ja koskettavia. Hauskoja, kummallisia ja surullisia.”

Mutta minulla oli hauskaa nuorten kanssa. Olin oma itseni heidän kanssaan, nauroin heidän
jutuilleen ja kuuntelin uskomattomiakin ideoita. Yritin kehua aina kun se oli mahdollista ja saada edes yhden kommentin läpäisemään panssarin. Tarinat, joita he kertoivat, olivat ihania, liikuttavia ja koskettavia. Hauskoja, kummallisia ja surullisia. Heissä oli niin uskomaton potentiaali, jos he vain itse sen näkisivät.

Nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen on kaksiteräinen miekka. He osaavat elää täysillä
hetkessä, miettimättä hetkeäkään huomista. He nauttivat kesäpäivistä, hassuista videoista ja
elokuvista. He eivät murehdi tulevaisuutta, vaikka he ovat niitä kenellä se on vielä edessä. Me
vähän elämää kokeneemmat taas huolehdimme liiankin kanssa huomisesta ja yritämme saada
nuoret ajattelemaan sitä kanssamme.

”Olen aina keskittynyt siihen lopputulokseen, maaliviivaan, valmiiseen tuotokseen, mutta tämän työpajan myötä aloin ymmärtää omaa matkaani paremmin.”

Näissä nuorissa oli niin uskomaton potentiaali. Jos sen valjastaisi, voimme odottaa ihmeitä
nykynuorisolta. Emme voi muuta kuin auttaa parhaamme mukaan heitä heidän matkallaan, heidän tarinassaan. Yrittää tukea, auttaa ja kuunnella. Kuunnella tarinoita, joita he keksivät ja joita he elävät.

Ohjaajani sanoi viimeisen tapaamisen jälkeen, että digitarinassa ei ole kyse lopputuloksesta vaan matkasta. Olen aina keskittynyt siihen lopputulokseen, maaliviivaan, valmiiseen tuotokseen, mutta tämän työpajan myötä aloin ymmärtää omaa matkaani paremmin. Emme tule valmiiksi eikä ympyrä sulkeudu koskaan.

Eini Vuorinen

Kirjoittaja on Turun AMK:n medianomiopiskelija, joka keväällä 2017 ohjasi Näkymättömät-hankkeen Turussa järjestämää digitarinatyöpajaa yhdessä ohjaavien opettajien kanssa

The post Ohjaajana digitarinatyöpajassa appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Nuorisoon on kautta aikojen liitetty erilaisia uhkakuvia Suomessa ja muualla maailmassa. Nuoruuden on havaittu herättävän yhteiskunnissa herkästi moraalisia paniikkeja, joissa nuoret nähdään joko uhkana tai jonkin uhkan uhreina. Tätä on selitetty ikävaiheen ambivalenttiudella: kyse on eräänlaisesta ”rajatilasta”, siirtymävaiheesta lapsuudesta aikuisuuteen ja yhteiskunnan täysivaltaiseen jäsenyyteen. Nuoruus herättää ihailua, mutta myös huolta ja pelkoa. Joskus tuntuu, että olivatpa nuoret missä tahansa, he ovat väärässä paikassa, toisten (aikuisten, vanhusten, lasten) tiellä.

Nuoret ovat tiellä? Reclaim the streets -tapahtuma käynnistymässä Jyväskylässä vuonna 1998. Kuva: Pirita Juppi.

Suomalaisessa keskustelussa on ollut vahvasti esillä erityisesti nuorten syrjäytyminen. Huoli koulutuksen, työn, sosiaalisten verkostojen ja yhteiskunnallisen osallistumisen ulkopuolelle tippuvista nuorista on tietenkin täysin aiheellinen – mutta jos tarkemmin katsotaan, suomalaisnuorille kuuluu myös hyvää.

Helsingin Sanomat kertoi tänään (HS 10.2.2017) nuorison hurjasta menosta Helsingin kaduilla 1960-luvulla. Jutun tärkein viesti oli tämä: vaikka nuorisoväkivalta nousee nykyään helposti kärjekkäisiin otsikoihin, se on itse asiassa huomattavasti harvinaisempaa kuin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Vuonna 2016 toteutetun nuorisorikollisuuskyselyn mukaan myös nuorten tekemä ilkivalta ja muu rikoskäyttäytyminen, samoin kuin koulukiusaaminen, ovat vähentyneet huomattavasti tällä vuosikymmenellä ja etenkin suhteessa tarkasteluajanjakson alkuun, vuoteen 1995. Päihteiden käyttökin vaikuttaisi olevan laskussa.

Nuorisotutkimusverkoston tutkija Timo Harrikari esitti vuonna 2008, että  lapsia ja nuoria koskevassa keskustelussa oli tapahtunut muutos 1990-luvun laman jälkeen. Harrikarin mukaan suomalaista lapsi- ja nuorisopolitiikkaa ja -keskustelua 1960-luvulta alkaen hallinnut hyvinvointipolitiikan regiimi oli saanut tehdä tilaa riskipolitiikan regiimille. Riskipolitiikan regiimille on ominaista konservatiivisiin perusarvoihin nojaava vahva huoli lapsista ja nuorista, kriisitunteen lietsonta, pahan maalaileminen kärjekkäisiin yksittäistapauksiin vetoamalla, lapsiin ja nuoriin liittyvien riskien korostaminen, sekä ”varhaisen puuttumisen” ja kontrollin korostaminen hallinnan keinoina.

Tutkin itse vuonna 2008 nuorten syrjäytymisestä suomalaisessa uutismediassa käytyä keskustelua. Harrikarin tunnistamalle riskipolitiikan regiimille ominainen puhetapa näkyi myös tässä aineistossa. Huoli syrjäytymisen riskiryhmäksi niputetusta nuorisosta kärjistyi paikoitellen uhkakuvien rakenteluksi ja kontrollivaatimuksiksi. Jyrkimmillään nuorten syrjäytyminen esitettiin koko yhteiskuntaa kohtaavana turvallisuusuhkana; rikollisuuden ja väkivallan tuottajana sekä yhteiskuntarauhan horjuttajana. Nuorten syrjäytyminen nähtiin myös yhteiskuntaa kohtaavana taloudellisena riskinä. Konservatiivisia, kuria korostavia sävyjä sisältyi myös puhetapaan, joka merkityksellisti nuorten syrjäytymisen muun muassa päihdeongelmiin, koulu- ja työhaluttomuuteen sekä epäterveellisiin elämäntapoihin kytkeytyvänä ”moraalisena rappiona”.

Toisenlaisiakin syrjäytymisen tulkitsemisen ja kehystämisen tapoja julkisessa keskustelussa toki esiintyi. Selkeimmin hyvinvointipolitiikan regiimille tyypillistä merkitysjärjestelmää edusti nuorten syrjäytymisen tulkitseminen hyvinvointivaltion ja sen palvelujärjestelmien epäonnistumisena. Syrjäytymistä tarkasteltiin myös pahoinvointiin ja mielenterveysongelmiin kytkeytyvänä inhimillisenä tragediana, jonka uhreja nuoret ovat.

Nuorten kokemista ongelmista on tietenkin voitava keskustella, ja toiminta nuorten osallisuuden vahvistamiseksi on tarpeellista ja tervetullutta. Itseäni kuitenkin mietityttää se, missä määrin ”ongelmapuhe” leimaa nuorison kokonaisuudessaan ongelma- ja riskiryhmäksi. Näyttäytyykö nuoriso julkisen keskustelun valossa niin vieraana ja hankalana ikäryhmänä, että se tekee meille aikuisille entistä vaikeammaksi kohdata nuoria luontevasti?

Toivottavaa onkin, että julkisuudessa äänensä saisivat useammin kuuluville nuoret itse, heistä ja heidän puolestaan puhuvien aikuisten sijaan. Tähän nuorten äänten esiin tuomiseen Näkymättömät-hankekin pyrkii.

Pirita Juppi

Kirjoittaja on Turun AMK:n Taideakatemian media-alan yliopettaja, joka osallistuu Näkymättömät-hankkeessa muun muassa digitarinapajojen vetämiseen nuorille

Lähteet

Harrikari, Timo 2008. Riskillä merkityt: lapset ja nuoret huolen ja puuttumisen politiikassa. Helsinki : Nuorisotutkimusseura, Nuorisotutkimusverkosto.

Juppi, Pirita 2011. Pahoinvoivia uhreja, turvallisuusuhkia ja taloudellisia taakkoja. Nuorten syrjäytymisen tulkintakehykset suomalaisessa uutismediassa.  Janus Vol 19:3.

Moilanen, Kaisu 2016. Ennen kaikki oli kaduilla huonommin. Helsingin Sanomat 10.2.2016.

Näsi, Matti 2016. Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2016. Katsauksia 16/2016. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen teidekunta, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

The post Vieras ja pelottava nuoriso? appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Nikulanmäen Kuntoutumiskylä on lähinnä nuorille mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu sosiaalipsykiatrinen asumisyhteisö. Olen ohjannut siellä kirjallisuusterapeuttisia ryhmiä yli kymmenen vuoden ajan, joten paikka ja pisimpään kylässä asuneet kuntoutujat ovat minulle tuttuja. Myös tämä Digitarinaryhmä alkoi perinteisenä kirjoittajaryhmänä. Kokoonpano vaihteli hieman kerrasta toiseen. Oli mukavaa nähdä miten kylän asukkaat yksi toisensa jälkeen kiinnostuivat ryhmästä ja halusivat mukaan. Toimintaan osallistui yhteensä kymmenen kuntoutujaa, joista suurin osa oli nuoria aikuisia. Halusin pitää ryhmän avoimena uusille tulijoille, jotta mahdollisimman moni asukas saisi tilaisuuden osallistua toimintaan. Kirjoitimme runoja, analysoimme sarjakuvia ja niissä ilmaistuja tunteita, keskustelimme kirjallisuudesta, etiikasta ja mielenterveydestä.

Kirjoittajaryhmä inspiroituu tarinoiden äärellä

Kirjoittajaryhmän ohella musisoimme kylän oman bändin, Aurinkokiven, jäsenten kanssa. Bändin kanssa työskentely on minulle tuttua kesältä 2015, jolloin minä ja Jose järjestimme heidän kanssaan pienen rock-festivaalin. Aurinkokiven syksy oli muutenkin mielenkiintoinen, bändi pääsi levyttämään sekä keikalle Laura Voutilaisen lämppäriksi. Kylässä leijailikin bändin ansiosta energinen ja toiveikas tunnelma.

Digitarinakuvausta autiotalolla

Muutaman kirjoittamispainotteisen tapaamisen jälkeen lähdimme ulos valokuvaamaan. Mukaan tuli tässä vaiheessa kaksi nuorta, jotka eivät olleet osallistuneet kirjoittajaryhmään. He pääsivät kuitenkin hyvin tarinaprosessiin mukaan. Teimme kaksi kuvausmatkaa lähiympäristössä. Ensimmäisellä kerralla kuvasimme kauniilla luonnonsuojelualueella ja autiotalon pihalla aivan kuntoutumiskylän liepeillä. Toisella kerralla matkasimme parin kilometrin päähän Partaharjun leirikylään. Kaikki mukana olleet pitivät kuvaamisesta kovasti. Lisäarvoa loi luonnossa liikkuminen ja ruskan taltiointi.

Prosessin aikana syntyi yhteensä seitsemän digitarinaa. Neljä kuntoutujaa rakensi oman digitarinansa prosessin aikana otettujen valokuvien ympärille. Yksi tarinoista oli musiikkivideo omaan rap-kappaleeseen, muiden tarinoiden aiheina olivat luonto, liikunta ja Nikulanmäellä asuminen. Viides tarina kertoo pöllöistä ja pohjautuu Ollin kuvaamaan haastatteluun. Kylän toinen rap-artisti taas teki digitarinansa musiikillisesta historiastaan. Seitsemäs osallistuja halusi taltioida oman taidenäyttelynsä ja tehdä tarinansa siitä. Kunkin osallistujan tarinan aihe löytyi helposti.

Syksy oli kaikin puolin antoisa ja työskentely Kuntoutumiskylässä oli palkitsevaa. Haasteitakin kuitenkin riitti. Useista varmisteluista huolimatta joka kerralla kävi niin, etteivät kaikki ryhmämme jäsenet pystyneet osallistumaan ryhmään päällekkäisten menojen vuoksi tai pystyivät osallistumaan vain osan ajasta. Käyntimme venyivätkin varsin pitkiksi ja työskentelyyn sisältyi turhan paljon odottelua ja aikataulujen selvittelyä.

Toinen haastava asia prosessissa oli se, ettei Kuntoutumiskylässä ollut tietokoneita asukkaiden käyttöön ja vain parilla osallistujalla oli oma kone. Myös nettiyhteyksien toiminta jätti toivomisen varaa. Päätimmekin järjestää varsinaisen tietokonetyöskentelyn kylän ulkopuolella. Pettymykseksemme myöskään Pieksämäen kirjastossa ei ollut tällaiseen työskentelyyn soveltuvia tiloja. Saimme onneksi Pieksämäen lukiosta vuokrattua toimivan atk-luokan, jossa kävimme kahtena viikonloppuna työstämässä digitarinoita tietokoneelle. Lukiolla valmistui kolme tarinaa, loput neljä jäivät vielä enemmän tai vähemmän keskeneräisiksi. Järjestimme vielä yhden käynnin Nikulanmäelle, jolloin tarkoituksena oli saada loput tarinat valmiiksi. Jälleen kerran osa kuntoutujista oli toisaalla ja vain kaksi tarinoista valmistui. Loput kaksi jäivät viimeistelyä vaille valmiiksi, joten prosessi jatkuu vielä yhden käynnin verran ensi vuoden puolelle.

Osallistujien palaute oli positiivista ja myös me ohjaajat pidimme työskentelystä kovasti. Erityisen mukavaa oli yhdistää työskentelyyn eri taidelajeja ja työmetodeja. Wevideo-ohjelman käyttöä hieman jännitin aluksi, mutta Ollin asiantuntevalla avustuksella sen käyttö sujui yllättävän hyvin niin minulta kuin ryhmän osallistujiltakin. Monet tarvitsivat kuitenkin henkilökohtaista ohjausta koko työskentelyn ajan, koska heillä ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta atk-ohjelmien käytöstä. Hiljalleen ohjelma tuli kuitenkin kaikille tutuksi ja onnistumisen ilo oli suuri, kun kunkin tarina vuorollaan valmistui.

Tässä vielä linkki Emilian digitarinaan:

https://www.wevideo.com/view/763784579

Kirjoittaja: Karoliina Maanmieli, Näkymättömät -hankkeen tutkijatohtori

The post Kuntoutumiskylän digitarinahanke appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.

Mediamaja on Kouvolan kirjaston monitoimitila, jossa voi käyttää tietokoneita, pelata retrokonsoleita tai uusimpia videopelejä, soittaa ja laulaa äänitysstudiossa, editoida videota, käyttää kuvankäsittelyohjelmia, digitoida vanhoja elokuvia tai levyjä, lainata videokameroita, jalustoja ja äänityslaitteita. Kaikessa apuna toimii tarvittaessa kirjaston mediatuottaja eli allekirjoittanut.

Heti maaliskuussa pidettyjen avajaisten jälkeen kirjaston nuorisotilasta eIi nuokkarista tuli suosittu. Keskimäärin nuoria käy illan aikana 30–40.

Kouvolan kirjaston Mediamajassa nuorista saa lähteä ääntä.

Ammattien rajapinnoilla

Mediamaja sijaitsee kirjaston alakerrassa omassa tilassaan, jossa ei tarvitse istua suu supussa hissukseen. Nuokkari-iltoina nuoret toimivat DJ:nä vuorotellen, soittavat äänitysstudion puolella instrumentteja, pelaavat pingistä ja videopelejä. Musiikki, pelien äänet ja äänekäs puheensorina täyttävät tilan. Kun reilut parikymmentä nuorta kokoontuu samaan tilaan, ääntä ja melskettä tosiaankin riittää.

Teini-ikäisille nuorille, jotka viettävät neljä tuntia Mediamajassa, on asetettava sääntöjä aivan eri tavalla kuin muille kirjaston asiakkaille. Samoin nuokkarien omat käyttäytymissäännöt eroavat kirjaston säännöistä. Nuokkareilla on esimerkiksi energiajuomat kielletty.

Välillä nuoriso-ohjaajan ja mediatuottajan ammatit sekoittuvat, ja kirjaston työntekijä joutuu ottamaan nuoriso-ohjaajan roolin. Nuoret kysyvät nuokkarien asioista minulta, ja nuoriso-ohjaajalta Mediamajan laitteisiin tai kirjastoon liittyviä asioita. Tässä liikutaan ammattien rajapinnoilla. Puhutaan kolmannesta työstä, jota yhteisöpedagogi Kirsi Purhonen tutkii paraikaa.

Räppiä eetteriin

Pääasiassa nuokkari-iltoina nuoret pelaavat pelikoneita ja pingistä, seurustelevat keskenään. Erityisesti äänitysstudio on kiinnostanut nuoria. Olemme äänittäneet räppiä, soittaneet instrumentteja sekä tehneet biiseistä videoita ja ladanneet niitä YouTubeen.

Nuorisotoimi järjestää nuorille omaa ohjelmaansa, kuten piirustus- ja graffitityöpajoja tai erilaisia turnauksia pelikonsoleilla. Mediamaja osallistuu näihin tapahtumiin lainaamalla nuorille video- ja järjestelmäkameroita, joilla nuoret pääsevät taltioimaan tapahtumia. Autamme videon ja kuvien käsittelyssä jälkeenpäin.

Tänä syksynä olemme äänittäneet studiossa kaikenlaista rockista räppiin.  Tässä Mediamajan nuokkarin vakiovieraiden, The Shooters -yhtyeen, uusin biisi marraskuun alusta:

Lisätietoja Mediamajasta:

http://www.kirjastokaista.fi/kirjastokaistan-kumppanit-esittelyssa-osa-3-mediamaja/

http://www.kyyti.fi/palvelut/tietoa-mediamajasta

https://www.facebook.com/Kouvolan-kirjaston-Mediamaja-94652417752/?fref=ts

https://www.instagram.com/mediamajakouvola/

Tuomo Mannonen

Tuomo Mannonen on opiskellut medianomiksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Mannonen työskentelee mediatuottajana Kouvolan kirjaston mediamajassa.

The post Vieraileva kirjoittaja: Nuoret toivat ääntä kirjastoon appeared first on Näkymättömät Nuorten Digitarinat.