Kirjoittajan arkistot: nakymattomat

Esittelyssä Jyväskylän moniosaajat

Näkymättömät-hankkeen jyväskyläläisiä toimijoita ovat yliopistonlehtori Risto Niemi-Pynttäri, tutkijatohtori Katja Kontturi sekä sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja Simo Nieminen. Heitä yhdistää luovien menetelmien suosiminen opetuksessa ja rakkaus kirjallisuutta kohtaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Katja Kontturi (vas.), Risto Niemi-Pynttäri ja Simo Nieminen

Verkkokirjoittamisen dosentti Risto Niemi-Pynttäri on tehnyt työuransa kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettamisen parissa. Verkkokirjoittaminen ja uusi kirjoittaminen eli uudenlaisessa mediaympäristössä kirjoittaminen ovat hänen tutkimuksensa keskiössä. Opettajana ja graduohjaajana hän viitoittaa opiskelijoita uusien kirjoittamisen muotojen pariin. Rooliaan Näkymättömät-hankkeessa hän kuvaa uusien toimijoiden tukijana ja ohjaajana.

Uudenlaiset menetelmät ovat aina kiinnostaneet Niemi-Pynttäriä. Hän on muun muassa vetänyt kirjallisuushistorian roolipelivetoista kurssia vuodesta 2005 lähtien. Yhdeksi uran kohokohdista Niemi-Pynttäri nostaa kirjoittajaryhmä Teletopeliuksen ohjaamisen. Teletopelius on yksi Suomen vanhimmista verkkokirjoittamisen ryhmistä. ”Kun ryhmä perustettiin, verkkokirjoittaminen oli niin uusi asia, että kirjoittajat olivat todella innoissaan ja heitä riitti. Kirjoittamiseen ei tullut taukoja, ja verkko tarjosi mahdollisuuden, että kaikki voivat kirjoittaa niin paljon kuin halusivat”, Niemi-Pynttäri kertoo.

Katja Kontturi on nykykulttuurin tutkimuksen tutkijatohtori Jyväskylän yliopistossa, sarjakuvatutkija ja lisäksi hän opettaa sanataidetta kansalaisopiston sanataidekoulussa ja tekee satunnaisia sanataide- ja sarjakuvaohjauksia. Sarjakuvia Kontturi on harrastanut pienestä pitäen, mutta yliopistossa opiskellessa ne alkoivat kiinnostaa myös tutkimuksen kohteena. ”Kiinnostuin sarjakuvatutkimuksesta puolivahingossa: fuksivuotenani sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen totesi luennollaan, että itse asiassa Barksin ja Rosan Aku Ankathan ovat fantasiasarjakuvia ja siitä se sitten lähti – asiaa piti ruveta tutkimaan Rosan osalta ensin esseessä ja sitten hieman laajemmin – lopulta väitöskirjaa myöten”, Kontturi muistelee.

Näkymättömät-hankkeessa Kontturi on ollut monessa mukana. Hän on suunnitellut ja ohjannut sarjakuvapajoja, ohjannut työharjoittelijoita ja järjestänyt koulutuksia. Lisäksi hän on vetovastuussa syksyllä järjestettävästä Näkymättömät-koulutuksesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Simo Nieminen sekä räppää että opettaa sitä muille. Hän on kirjoittamisen maisteriopiskelija ja kirjoittaa parhaillaan pro gradua räp-terapiasta. Nieminen on toiminut ohjaajana Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluilla Kulttuuriaitan peruskouluille järjestämissä työpajoissa ja lisäksi hän on mukana Räppilähde-kollektiivissa, joka tuottaa erilaisia räp-palveluja. Syksyllä tiedossa on palvelukeskuskiertue, Arvokas elämä, jossa kierretään kymmenessä keskuksessa Jyväskylän alueella. Työpajassa seniorit kertovat tarinoitaan, jotka sitten sovitetaan räp-muotoon.

Keväällä Nieminen piti Näkymättömät-hankkeen puitteissa kaksi räp-työpajaa nuorisotiloilla. Oma tuotantokaan ei ole jäänyt sivualalle, sillä Niemisen alter ego Gynän levy on parhaillaan tekeillä. ”Levyn miksaus on nyt lopuillaan ja sen varmaankin julkaistaan tässä kesän mittaan”, Nieminen kertoo.

https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/hlokunta/niemipynttari

https://www.jyu.fi/hum/laitokset/taiku/hlokunta/katja-kontturi

https://rappilahde.wordpress.com

Kevään digitarinapajat on saatu päätökseen – mitä jäi käteen?

Keväällä 2016 Turun ammattikorkeakoulussa käynnistyivät moniammatilliset digitarinatyöpajat. Työpajoja oli kolme ja niitä vetivät kirjasto-ja tietopalvelualan, media-alan sekä kuvataiteen ja valokuvauksen opiskelijat. Yhteistyötahoina olivat Kaarinan Nuoret Pajamestarit ry, KOTA ry ja SPR:n Turun vastaanottokeskus.

mydream

Aihetta työstettiin kuvakollaasien avulla.

Ensimmäisessä digitarinapajassa turvapaikanhakijoiden ryhmä teki digitarinavideoita aiheesta My Dream. Aihetta lähestyttiin kuvakortteja ja kollaasitekniikkaa käyttäen. Sekä osallistujat että ohjaajat jakoivat omia tarinoitaan ja unelmiaan. Kielimuuri aiheutti välillä hankaluuksia, mutta valmiit videot olivat vaivan arvoisia!

Ensimmäisen digitarinapajan ohjaamiseen osallistuneen elokuva- ja televisioalan opiskelija Jan Rudiclon mukaan työskentely eri alan opiskelijoiden kanssa on ollut avartava kokemus. Uusien ihmisten tapaaminen ja erilaisten käsitteiden ja toimintatapojen oppiminen tekivät opiskelusta mielenkiintoista.

Toisen digitarinapajan kohderyhmänä olivat kymppiluokkalaiset nuoret. Pajat aloitettiin osallistujien ja ohjaajien tutustumisella rentoja ja toiminnallisia tutustumisleikkejä avuksi käyttäen. Digitarinoiden aiheeksi valittiin Unelmani, ja tarinoita työstettiin unelmakarttojen avulla. Pajoihin mahtui niin luovaa kirjoittamista, valokuvausta kuin tekijänoikeuksien kertaamistakin. Lopputuloksena syntyi upeita ja koskettavia tarinoita.

Millä adjektiivilla kuvailisit itseäsi?

Millä adjektiivilla kuvailisit itseäsi?

Kirjasto-ja tietopalvelualan opiskelija Heidi Leskelän mielestä digitarinapajojen vetäminen oli haastavaa, mutta opettavaista. Pajakertojen aikatauluttaminen oli haastavaa, koska eri tehtäviin kuluvaa aikaa oli vaikea arvioida ja nuoret suoriutuivat tehtävistä eri tahtia. ”Toisinaan varasuunnitelmien varasuunnitelmatkin piti ottaa käyttöön”, Leskelä naurahtaa. Digitarinapaja toimi hänen mukaansa työskentelymetodina hyvin, sillä digitarinan teossa yhdistyy monta eri elementtiä, joten jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä. Nuoret pitivät erityisesti siitä, että saivat itse luoda omanlaisensa videot.

Digitarinan tekemiseen voi liittyä myös huumoria!

Kolmas ja viimeinen digitarinapaja järjestettiin yhteistyössä KOTA ry:n kanssa, Raision kirjaston tiloissa. Osallistujamäärältään paja oli muita pienempi, mutta se ei menoa haitannut. Kertojaäänet videoihin nauhoitettiin valmiiksi kirjoitettua tekstiä spontaanimpaa haastattelutekniikkaa käyttäen. Alkukankeuden jälkeen pajat pyörähtivät lennokkaasti käyntiin, ja vahvuusteema tuotti keskenään erilaisia ja mielenkiintoisia tarinoita. Työskentelymenetelmäksi olisi voinut sopia hyvin myös räppityöpaja, sillä lähes kaikki osallistujista olivat kiinnostuneita musiikista ja erityisesti räpistä.

KOTA ry:n Operation AWESOME-hankkeen projektipäällikkö Minna Saundersin mukaan kirjasto, kansalaisen olohuone sopii tilana hyvin digitarinapajojen toteuttamiseen. Digitarinapajat murtavat perinteistä käsitystä kirjastosta ja sen roolista. Omien tarinoiden kertominen voi parhaimmillaan olla voimaannuttavaa. ”Digitarinapajat ovat onnistuneita, jos niiden avulla onnistutaan antamaan ääni niille, jotka eivät sitä muuten osaisi käyttää”, Saunders toteaa.

Sanat ja teot

Suomen Pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajakausi starttasi Turussa 27.-28.1.2016 järjestetyllä Miten voit Pohjola? –konferenssilla. Tapahtuma koostui monialaisista puheenvuoroista, joiden välissä oli kulttuuripilkahduksia, kuten Turun AMK:n Taideakatemian opiskelijoiden esityksiä.

Kuva norden.org

Kuva norden.org

Pakolaisia ei tilaisuudessa näkynyt eikä heidän omaa ääntään kuultu, mutta silti he tuntuivat olevan läsnä. Ministeri Berner peräänkuulutti yhteispohjoismaista pakolaispoliittista linjausta ja ehdotti, että energiaa yhteiskunnassa käytettäisi tulokkaiden kotouttamiseen ennemmin kuin kriittisiin puheenvuoroihin. Siirtolaisuusinstituutista Tuomas Martikaisen puolestaan totesi, että yhteiskunnassa muukalaisvastaisuus ei ole niinkään lisääntynyt, mutta se on nykyisin näkyvämpää ja hyväksyttävämpää kuin aikaisemmin.  (Onko tässä jokin ristiriita, josta en saa otetta?)

Ehkä vaikuttavimman puheenvuoron käytti uumajalaisen Ögonblicksteaternin taiteellinen johtaja Johanna Salander. Hänen esityksensä paino oli tehdyissä teoissa, jotka kuuluivat kokemuksena ja näkyivät heijastuksina seinällä. Salander kertoi projekteistaan, joissa hän on teatterin keinoin paneutunut yksinäisyyteen, vähemmistöjen vähemmistöihin ja pohtinut sosiaalista inkluusiota sekä kieltä merkityksen tekijänä. Mukaan ottaminen oli Salanderin pääviesti. Hän nosti epäröimättä esiin sen faktan, että yhteiskunnan syrjässä olevien ei anneta päättää omista asioistaan, heiltä ei kysytä eikä heitä oteta mukaan keskusteluun, kun suunnitellaan heitä koskevia strategioita.

Konferenssin päätyttyä lähdin käymään Pernon vastaanottokeskuksessa, jossa tapasin Turkuun tulleita pakolaisia. Kohtasin ensimmäistä kertaa näitä juuri kuulemieni puheenvuorojen objekteja ja jostain syystä havahduin, että sukupolvessa suomalaisten ääni on muuttunut, 90-luvulla lauloimme vielä iloisesti Tervetuoa länteen Andrej. Pernossa katsoin ympärilläni olevia ystävällisiä kasvoja ja mietin, että tässä ovat Pohjoismaisen vapaan liikkuvuuden haastajat ja merkitysjärjestelmäämme muokkaavat tulokkaat, joiden jotkut toivoisivat pysyvän näkymättömissä. Olisiko osallistamisen ja mukaan ottamisen tie kuitenkin järkevämpi?

Ritva Hyttinen

 

Paalutustöissä

Paneuduin Jyväskylän yliopistossa kaksi päivää digitaalisen tarinankerronnan maailmaan ja samalla menin kaiken osaamiseni ulkopuolella: en hallitse kynää, kameraa, lyriikkaa, sävellajeja tai WeVideota. Kuitenkin havahduin siihen, että en kertaakaan työskentelyn aikana sortunut ajattelemaan – Apua, en osaa! Riimittelin rap-lyriikkaa, piirsin sarjakuvaa ja työstin digitarinaa siinä missä muutkin. Mahtavaa! En vieläkään ajattele olevani näissä taidoissa juuri mitätöntä parempi, mutta onko sillä niin väliä. Riemastuin, kun löysin roolipeliin hahmoja, tunsin suurta sympatiaa vasemmalla kädellä piirrettyä huteroa Rohkeaa Varpua kohtaan. Varpun pitäisi kuvata minua supersankarina, tosin alter egoni sankarius on toistaiseksi hyvin sisäistä. Lisäksi rakensin tarinaa ammatti-identiteetistäni, jonka huomasin yllättäen kietoutuvan Pariisin ilmastosopimuksen ympärille. Isot asiat heiluttavat meitä pieniä lillukanvarsia.

Aloitin Näkymättömät–hankkeen projektipäällikkönä syyskuun alussa ja astuin samalla lähes huomaamattani tielle, joka vie minua kovaa vauhtia uusiin verkostoihin. Projektin johtaminen ei sinänsä ole rakettitiedettä, vaan johdonmukaista työtä. Ovia avataan ja toisia suljetaan, tehtäväni on huolehtia, että etenemme kohti asetettuja tavoitteita mahdollisimman sujuvasti. Näkymättömät tarjoaa niille nuorille, jotka ovat tahtomattamaan joutuneet yhteiskunnan varjoihin, mahdollisuuden kertoa oma tarinansa. Emme ole valinneet helppoa aihetta, mutta alku on lupaava. Olen nähnyt, miten taitavasti Katja, Risto, Karoliina, Simo, Pirita ja Ilona soveltavat osallistavia luovia menetelmiä. Sen ovat havainneet muutkin, ja Näkymättömien matkaan on lähdössä kirjastoja, oppilaitoksia ja työpajoja. Uskon vahvasti hankkeeseemme ja tiedän, että saamme rakennettua siltoja moneen suuntaan. Varpu on paalutustöissä.

Varpu

Turussa 18.12.2015

Ritva Hyttinen